Ykkösessä pelaava HIFK on lähettänyt kaksi pelaajaa uusiin osoitteisiin. Marko Koskinen ja Santeri Hirvonen hakevat loppukauden peliaikaa Kakkosessa, kertoo seuran tiedote.

Puolustaja Koskinen, 20, siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella Kiffenin riveihin. Koskinen on pelannut tällä kaudella Ykkösessä 11 ottelussa ja viimeistellyt yhden maalin. Viimeisen kahden kuukauden aikana puolustajan vastuu on pienentynyt, joten hän lähtee hakemaan suurempaa ruutua Kakkosen itäisestä lohkosta.

Keskikenttämies Hirvonen, 17, on purkanut sopimuksensa HIFK:n kanssa yhteisymmärryksessä. Nuorukainen pelasi yhdeksän sarjaottelua tähtirinnoissa. Hän pelaa jatkossa Kakkosen eteläisessä lohkossa Klubi 04:n riveissä.

Marko Koskisella on optio HIFK:n kanssa kaudesta 2013. Sama koskee laitapakki Marcus Heimosta, 18, joka siirtyi lainasopimuksella Kakkosen itäisen lohkon PK-35/VJS:n riveihin jo pari viikkoa aikaisemmin.