Palloliitto aikoo tukea Veikkausliigaa paremmin – "Kaikki mahdolliset resurssit käyttöön"
Palloliiton tuore puheenjohtaja Pertti Alaja näkee, että liiton ja Veikkausliigan pitää kehittää yhteistyötä, jotta jalkapallon pääsarjan yleisömäärät saadaan nousuun.
Vastakkainasettelua ei pitäisi olla ja vastuuhenkilöt tuntevat toisensa ja istuvat yhteisissä tapaamisissa.
– Veikkausliigan puheenjohtajat Lasse Lehtinen ja Ari Lahti sekä toimitusjohtaja Timo Marjamaa käyvät Palloliiton hallituksen kokouksissa ja päinvastoin, jolloin vuoropuhelu on olemassa, Alaja kertoi YLE Urheilulle.
Alajan mielestä seurojen lähtökohtana pitää olla omien juniorien kasvattaminen, minkä vuoksi seuralla pitää olla mahdollisimman hyviä päätoimisia valmentajia lasten ja nuorten joukkueissa.
– Näen sen ylivoimaisesti suurimpana mahdollisena ratkaisuna tähän tilanteeseen. Sitä kautta voidaan ajatella, että pelaajamme ovat saaneet paremmat päivittäisen harjoituksen kautta eväät murtautua ulkomaisiin seuroihin.
Alaja haluaa kehittää seuroja keskusjohtoisella ohjelmalla, josta liiton keskustoimisto ja piirin luottamushenkilöt vastaisivat yhdessä.
– Oma ajatteluni jalkapallon alueella lähtee seurasta. Se alkaa seurasta ja päättyy seuraan. Se on se koko elämän yksikkö ja se koti, missä liikutaan ja urheillaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa