FC Lahti vahvisti maalivahtiosastoaan – ”Ykkösvahdin paikka tarjolla”
FC Lahti on solminut kolme uutta sopimusta maalivahtirintamalla.
Ari Korhonen aloittaa lahtelaisseuran maalivahtivalmentajana. Hän korvaa tehtävässä 13-vuotisen valmentajauran seurassa tehneen Risto Parkkosen.
– Uuden pestin myötä haluan olla osaltani kehittämässä lahtelaista jalkapalloilua. Olisi jo aika saada Lahden omat miehet ykkösmaalivahdeiksi. Olen usean vuoden seurannut suomalaista liigajalkapalloilua ja harmikseni huomannut, että monessa seurassa turvaudutaan ulkomaalaisiin malivahteihin. Herää kysymys, että onko Suomessa riittävästi panostettu maalivahtivalmennukseen seuroissa jo aivan junioritasolla? Korhonen kysyy seuran verkkosivuilla.
– Onneksi Lahdessa on osattu toimia vähilläkin resursseilla. Parkkosen Risto ja kumppanit ovat tehneet hyvää työtä. Tästä on hyvä jatkaa.
Juha Tuomesta ykkösmaalivahti?
Juha Tuomi jatkaa Kuhnureissa myös tulevalla kaudella. Päävalmentaja Tommi Kautosen mukaan 23-vuotiaalle miehelle on käyttöä:
– Kesällä nähtiin Juhalta muutama erittäin hyvä peli. Nyt on liigajoukkueen ykkösvahdin paikka tarjolla. Käytä, Juha, tilaisuus hyväksesi, Kautonen kannustaa.
FC Kuusysin kasvatti Miikka Mujunen on niin ikään solminut maalivahtisopimuksen. Vasta 16-vuotias Mujunen on pelannut jo muutaman pelin miesten tasolla. Hän kuuluu myös alle 17-vuotiaiden maajoukkuerinkiin.
– Hienoa, että sain allekirjoittaa sopimuksen. Odotan kovaa työntekoa ja toivon kehittyväni tulevina vuosina, Mujunen povaa.
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
