SJK teki merkittävän jatkosopimuksen – Sopimusneuvotteluita käynnissä
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokerho ja puolustaja Matti Lähitie ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen.
SJK:n urheilutoimenjohtaja Keith Armstrong on tyytyväinen avainpelaajan jatkaessa:
– Matti Lähitie oli viime kaudella yksi Kerhon parhaita pelaajia. Hän on varma ja rauhallinen puolustuksen johtaja. Olemme erittäin iloisia, että hän jatkaa meillä, kommentoi Armstrong seuran verkkosivuilla.
Lähitie kellotti virallisissa otteluissa eniten peliminuutteja vyöllensä koko joukkueesta viime kaudella.
– Massen jatko on loistava homma. Hänellä on hyvä kausi takana ja hän oli joukkueen johtohahmoja sekä esimerkkinä nuoremmille. Kiva päästä tekemään duunia yhdessä jatkossakin, toteaa puolestaan päävalmentaja Simo Valakari.
Uusia pelaajia tulossa
Sopimuksen myötä SJK:lla on kasassa ensi kaudella yhdeksän varmaa pelaajasopimusta. Seura aikoo tiedottaa lähitulevaisuudessa 4-5 uudesta hankinnasta. – Edustuksen mukana treenaa myös neljä lupaavaa omaa junioria. Jesse Sarajärvi, Tuomas Lähdesmäki, Joona Lautamaja ja Aleksi Ahde olivat kaikki jo viime kaudella mukana enemmän tai vähemmän. Jatkossa kenties entistä enemmän, Valakari sanoo.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK epäonnistui taas ja ykkösmaalivahti loukkaantui: ”Ei voi olla tyytyväinen millään tavalla”
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Nyt tuli iso päätös: Huuhkajien ottelusta Valko-Venäjää vastaan uusi linjaus
- Tuomari kuoli Palloliiton ottelussa – HS kertoo lisätiedoista
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta

- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”