Kaksi lupausta jatkaa Jaro-paidassa – ”Tästä olen haaveillut pienestä asti”
Kuva: Juha Tamminen
Jaro-kasvatit Jori Kujala ja Antti Palohuhta ovat tehneet pietarsaarelaisseuran kanssa pelaajasopimukset.
Vuonna 1995 syntynyt Kujala laittoi nimensä kolmen vuoden mittaiseen pahviin. Poikamaajoukkueissa pelannut puolustaja on innoissaan sopimuksesta.
– Nyt on hyvät fiilikset, sillä tästä olen haaveillut pienestä asti. Tärkein tavoite tulevalle kaudelle on, että kehityn pelaajana. Peliaikaa liigassa tulee varmasti sitten kun on tullakseen, pitää vain harjoitella hyvin, Kujala sanoo seuran verkkosivuilla.
Vuotta Kujalaa aiemmin syntynyt Palohuhta on puolestaan tehnyt kahden vuoden mittaisen kontrahdin. Hyökkääjä iski viime kaudella Kolmosessa 14 maalia.
– Olihan tämä sopimus mukava saada, vaikka vielä ei mitään suurempia tuntemuksia olekaan. On totta kai hienoa päästä mukaan näkemään millaista touhu on liigajoukkueessa. Tarkoitus on pysyä terveenä ja saada myös vähän peliaikaakin, jotta näkisi pärjääkö sitä liigatasolla, kertoo Palohuhta.
Jarolla on nyt kasassa 13 sopimuspelaajaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen