AC Oulu pestasi brittihyökkääjän – ”Voin luvata vastustajan toppareille mustelmia”

AC Oulun testissä kahden ottelun ajan ollut brittihyökkääjä Tashan Adeyinka on allekirjoittanut seuran kanssa vuoden mittaisen pelaajasopimuksen.
Vuonna 1991 syntynyt keskushyökkääjä ampui kahdessa harjoitusottelussa kolme maalia ja vakuutti valmennusjohdon.
– Tashan vakuutti meidät oikeastaan ensimmäisistä harjoituksista alkaen. Hän on erittäin vahva ja isoksi mieheksi ketterä liikkeissään. Maalinteko häneltä onnistuu niin jalalla, kuin päälläkin ja kaksi ottelua ovat jo osoittaneet hänen tekevän tilaa myös muille hyökkääjille, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen sanoo seuran verkkosivuilla.
AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmelan mukaan pelaajalta odotetaan maaleja:
– Tashan on nuori pelaaja, jonka kehittyminen voi olla meillä hurjaa. Hän on sopeutunut joukkueeseen mainiosti ja on myös sosiaalisesti meidän kriteerit täyttävä pelaaja. Hänet on hankittu tekemään maaleja, joten niitä häneltä tietysti odotetaan. Hänen merkityksensä koko joukkueelle näkyy toivottavasti myös muiden hyökkäyspään pelaajien tehosarakkeissa, Nurmela heittää.
– Odotukset ovat korkealla, mutta varmuudella voin luvata vastustajan toppareille mustelmia.
AC Oululla on kontrahdin myötä kasassa 15 sopimuspelaajaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Klaksvík-luotsi Magnus Powell kertoi millaista on valmentaa puoliammattilaisjoukkuetta