FC Viikingit kovin tavoittein Ykköseen: ”Kolmen joukkoon”
Ykkösen kärkipäässä vuodesta toiseen viihtynyt, ja Veikkausliigassakin vuonna 2007 käynyt, FC Viikingit Helsingistä ilmoittaa viralliseksi tavoitteekseen olla jälleen kärkikahinoissa mukana.
– Kolmen joukkoon on tavoite päästä. Jos sen päälle tulee jotain, on se plussaa, joukkueen päävalmentaja Ilkka Jäntti kertoo Ykkösen kausiesitteessä.
Talven aikana miehistö on elänyt puoleen ja toiseen, mutta Itä-Helsingissä siihen on totuttu vuosien saatossa.
– Voisi sanoa, että ihan perinteinen muutos. Pelaajista noin puolet on uusia ja puolet viime kauden ryhmästä
Päävalmentaja odottaa sarjasta tulevan tasainen ja jopa puolilla joukkueista on realistiset mahdollisuudet kärkisijaan.
– Haka on varmaan se vahvin joukkue ja saa nähdä tekeekö se samat kuin RoPS viime kaudella. Haastajia on monia, kuten PK-35 Vantaa, SJK, molemmat Oulun jengit ja Ilves.
– Oikeastaan jokainen joukkue voi olla ihan kummassa päässä tahansa sarjataulukkoa. Voisi sanoa, että ainakin ennakolta on tulossa kautta aikojen tasaisin sarja, Jäntti summaa.
Viikingit on hankkinut talven aikana riveihinsä kokeneet Jani Bäckmanin, Anssi Tammisen, Mikko Lönnströmin, Mika Johanssonin sekä Obi Metzgerin.
Jäntin mukaan joukkue tulee pelaamaan samalla tavalla kuin aiemminkin.
– En usko, että Viikinkien pelaamisessa on mitään isoja yllätyksiä. Haluamme pelata monipuolista, viihdyttävää ja pelaavaa jalkapalloa, mutta tarvittaessa sitten pelaamme suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen