Ykkösen PK-35 Vantaalla tavoitteet korkealla: ”Tähtäin viedä joukkue liigaan”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösen kärkiseuroihin tulevalla kaudella ennakkoon lukeutuvan PK-35 Vantaan päävalmentajan Pasi Pihamaan tavoite on viedä seuransa yksiselitteisesti liigaan. Seuralta löytyy Vantaalta liigatason olosuhteet Myyrmäen urheilupuiston ISS Stadionilta, mutta toki taloudellisella puolella tarvittaisiin vielä kehitystä, jotta seura voisi tosissaan nousta pysyvästi liigatasolle.
– Minun tähtäin on viedä joukkue liigaan. Juuri ennen kautta pidetään pelaajien kanssa meetinki ja sitten lyödään lukkoon tavoitteet ja seura tulee perässä jos ehtii. Tavoitteena on sarjanousu ja pitäisi vähintään pystyä vähintään parantamaan viime vuoden sijoitusta ja silloin ollaan aika lähellä nousua, Pihamaa kertoi SuomiFutis-sivustolle.
Viime kauden Ykkösen nousutaisto lässähti RoPS:n ylivoimaan, mikä Pihamaan mukaan osaltaan johti kehnoihin esityksiin heidän kohdaltaan.
– RoPS varmisti nousun käytännössä jo juhannuksena, oli vaikea motivoida pelaajia sen jälkeen ja tappioita senkin kannalta. Pitää voittaa pelejä enemmän ja pysyä kärjen tuntumassa mahdollisimman pitkään, toivottavasti loppuun asti.
PK-35 Vantaan ryhmässä on runsaasti tuttuja pelaajia liigatasoltakin mm. Petri Oravainen (ex-HJK, ex-KuPS) sekä John Weckström (mm. ex-Honka) ja päävalmentajan mielestä leveyttäkin on sopivissa määrin.
– Ryhmä on hyvin pitkälti saman tyylinen joukkue kuin viime vuonna. Ehkä jopa puolustukseen on vähän hankittu laatua lisää. Meillä on aloituksen jälkeenkin hyviä pelaajia. se on tärkeitä tässä sarjassa kun pelataan tiivisti ja lyhyen aikaan paljon pelejä.
SJK:lla ja Hakalla kovimmat nousupaineet
Ykkösen suosikit ovat PK-luotsin mukaan varmasti samat, mitkä löytyy monien muidenkin papereista. – Nousijaehdokkaita on jotain kuusi kappaletta.. Kovimmat paineet SJK:lla ja Hakalla ja jopa Ilveksen voi nostaa sinne siinä – entisiä maajoukkuepelaajia heillä kuitenkin monta ringissään. – Näillä porukoilla kovimmat paineet varmasti nousun suhteen. Varmasti on monia muitakin, jotka pystyy pelaamaan sarjan kärjessä. Todella kova sarja tästä on tiedossa. PK-35:n suurimmat haasteet löytyvät tiettyjen avainpelaajien loukkaantumishistorian kohdalta. Myös kärkikalusto ei ole täysin vertailukelpoinen sarjan suurimpien kanssa. – Meillä on paljon loukkaantumisalttiita pelaajia, ja suuresta loukkaantumisten määrästä voi tulla meidän suurin ongelma kauden kuluessa. – Jollain tavalla näkisin myös, että meidän hyökkäyspelaaminen voi joissain peleissä toimia meidän esteenä, mutta toivottavasti pelot sen suhteen eivät toteudu. Mutta ollaan lähdetty siitä, että puolustus pitää. Silloin saadaan pisteitä vähän huonommallakin pelillä. Kai Lintinen (twitter@kailintinen) PK-35 Vantaa aloittaa kautensa maanantaina 29.4. ottelulla FC KooTeePeetä vastaan, kun Ykkönen käynnistyy kahdella ottelulla. Päivän toinen ottelu on Haka – AC Oulu. Sarja jatkuuLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät