Jo koko viime kauden Valioliigan yllättäjäryhmässä Swanseassa viettänyt hollantilainen Jonathan de Guzman on tehnyt uuden vuoden mittaisen lainasopimuksen. Miehen emoseura on espanjalainen Villarreal.

Vasta kaksi kautta Valioliigassa ollut Swansea sijoittui sarjassa yhdeksänneksi viime kaudella sekä juhli talvella Liigacupin voittoa, minkä vuoksi seura pääsee ensimmäistä kertoo pelaamaan europelejä Eurooppa-liigassa.

De Guzman teki seuralle kahdeksan maalia kaudella. 25-vuotiaan pelaajan esitykset johtivat myös ensimmäisiin maajoukkuepeleihin Hollannin paidassa viime kauden aikana.

Joukkueen onnistumista Michael Laudrupin alaisuudessa epäiltiin, kun seuran liigaan nostanut Brendan Rodgers jätti seuran Liverpoolin vuoksi, mutta tanskalainen ex-huippupelaaja näytti hallitsevansa hommat.

Swansea, joka teki kenties yhden viime kauden kaappauksista hankkimalla tehokärki Michun edullisesti Espanjasta, on jatkanut hankintojaan maasta, kun Jordi Amat (Espanyol) sekä Jose Canas (Real Betis) ovat siirtyneet seuran vahvuuteen alkukesän aikana.