KuPS palkitsi keskikenttäpelaajan jatkosopimuksella – ”Olen vastuuroolissa”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaava Kuopion Palloseura ja keskikenttäpelaaja Chris James ovat allekirjoittaneet loppukauden kattavan jatkosopimuksen.
James on esittänyt erinomaisia otteita tämän kauden Veikkausliigassa ja molemmat osapuolet halusivat jatkaa pelaajasopimuksen kestoa kesäkuun lopusta tämän sarjakauden loppuun saakka.
James esiintyi Kuopiossa jo osan kaudesta 2012 pelaten 19 liigapeliä, joissa syntyi neljä maalia. Kuluvalla kaudella mies liittyi rinkiin vasta toukokuun lopulla.
– Olen nauttinut ajastani täällä ja olen päässyt kantamaan vastuuta ja pelaamaan mieleiselläni pelipaikalla keskikentän keskellä. Olen tyytyväinen rooliini joukkueessa. Teen parhaani joukkueen eteen, haluan pelata hyvän kauden ja pitää tasoni hyvänä koko loppukauden.
– Toivon pystyväni auttamaan joukkuetta mahdollisimman paljon kykyjeni mukaan. Pidän joukkueen pelitavasta, me olemme kentällä yhtenäisiä ja taistelemme toistemme puolesta. Samalla tavalla meidän pitää jatkaa.
Jamesin ja maalivahti Mika Hilanderin pelikiellot päättyivät torstaina ja kaksikko voi pelata tulevan viikonlopun sarjakierroksella.
KuPS saa sunnuntaisessa kotiottelussaan vastaansa Vaasan Palloseuran, joka lukeutuu sarjataulukon kärkijoukkueisiin.
Lähde: KuPS:n tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Jättipaukku lähellä – José Mourinho voi olla seuraava Real Madridin päävalmentaja
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Ennennäkemätöntä – Suomen Cupin fanihurmos keskellä hiljaista huhtikuuta
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Veikkausliigan seurat taistelivat cupissa – TPS tempautui trilleriin
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Uskomaton välierä Mestarien liigassa – PSG ja Bayern München takoivat yhdeksän maalia
- Gnistanille suora ilmoitus – ei asiaa jatkoon
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”