Ilves värväsi Valioliigaseurojen tähtäimessä olleen pelaajan
Kuva: Juha Tamminen
Tamperelainen nuori pelaajalupaus Henri Malundama siirtyy Ilveksen riveihin 1.7. alkavalla sopimuksella.
Suomalaissyntyisen Henrin sukujuuret ovat Kamerunista ja Kongosta. Sopimus kestää ainakin kauden 2015 loppuun asti. Malundama on -95 syntynyt peluri, joka on esiintynyt Suomen poikamaajoukkuepaidassa kolme kertaa – kaikki Pohjois-Irlantia vastaan. Henri on pelannut lähes koko ikänsä TKT:n riveissä.
Alkukauden pelaaja haki tuntumaa Kakkosesta TPV:n riveistä. Ilves on ollut Henrin liikkeistä kiinnostunut jo vuosia mutta pitkä sopimus TKT:n kanssa on vesittänyt siirtoaikeet aiemmin. Myös Valioliigaseurat kiinnostuivat Henrin liikkeistä. Hyvät otteet poikivat kutsun 2010 Blackburn Roversin harjoitusleirille.
Henrin sopimus loppui kesäkuun lopussa TKT:n kanssa ja tammikuun alussa tehty kontrahti siirtää pelioikeudet Ilveksen riveihin. Mies on pelikelpoinen edustusjoukkueen Seinäjoen reissun jälkeen. Harjoitusvahvuuteen Henri siirtyy välittömästi.
Valmentajat Mika Malinen ja Topi Priha ovat tyytyväisiä Henkan siirtoon.
”Pojassa on valtava määrä potentiaalia”
– Olemme seuranneet Henkkaa jo vuosia ja olisimme halunneet hänet jo aikaisemmin Ilvekseen. Pojassa on valtava määrä potentiaalia ja haluamme nyt uuden nosteen hänen uralle. Gullit Zolameson tavoin seuraava tavoite on U19 maajoukkuepaikka Serbian EM-turnaukseen marraskuussa. Henri itse oli myös innoissaan. – Olen erittäin tyytyväinen, että pääsen edustamaan Tampereen ykkösjoukkuetta. Fiilikset ovat katossa ja motivaatio on kohdillaan. Odotan innoissani sitä, että puen Ilveksen paidan päälle. – Joukkueessa on monia kovia pelimiehiä mikä nostaa entisestään motivaatiota. Omat tavoitteet ovat, että saan itsestäni kaiken irti, kehittyä pelaaja sekä saada vastuuta joko keskikentällä tai puolustajana. Ilveksen joukkueessa on muitakin pelaajamuutoksia. Aleksi Pylkkönen on päättänyt vetää henkeä loppukauden ja miettii tulevaisuuttaan jalkapalloilijana. Armeijavuosi oli huono yhdistelmä jalkapallon pelaamisen kanssa ja mies päätyi ratkaisuunsa kypsytelleensä ajatusta usean viikon ajan. Lähde: Ilveksen verkkosivut.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa