RoPSin pelaajan sopimus purettu – ”Eteeni on tullut jalkapalloa suurempi asia”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS ja Niklas Tarvajärvi ovat purkaneet sopimuksen pelaajan pyynnöstä, kertoo seuratiedote.
Tarvajärvi liittyi joukkueeseen huhtikuun lopulla ja pelasi Veikkausliigaa kuudessa ottelussa.
Tarvajärvi kommentoi pikaista lähtöään ja aikaa RoPSissa seuraavasti:
– Kiitokseni ja pahoitteluni! Eteeni on tullut jalkapalloa suurempi asia, jota joudun välittömästi lähtemään selvittämään. Tässä vaikeassa tilanteessa perheeni myös tarvitsee minua ja minä perhettäni.
– Palaan kotiin kiitollisena kaikille RoPS ihmisille jotka ottivat lämpimästi vastaan ja auttoivat kaikessa olemisessa ja tekemisessä. Joukkue, valmennusjohto, ennenkaikkea, iso kiitos hitaan mutta kankean meikäläisen auttamisesta sekä jaetuista bussikilometreistä! Unohtamatta RoPS faneja, kiitos monista hyvistä keskusteluista ja äänekkäästä kannustamisesta. Hyvä meininki!
– Lähtiessäni näin yllättäen pahoittelen että en missään vaiheessa vielä pystynyt nousemaan sille tasolle kuin itse, ja varmasti moni muukin, olisi toivonut ja pystynyt auttamaan joukkuetta tuomaan extra pisteitä napapiirille. Uskon ”uuteen mahdollisuuteen” kaikissa asioissa!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”