Huuhkajapakki Jukka Raitala harmittelee loukkaantumistaan
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajapuolustaja Jukka Raitalan valmistautuminen Hollannin eredivisien sarjakauteen sujui kaikkea muuta kuin suunnitellusti. Heinäkuun puolivälissä harjoituksissa tullut nilkkavamma piti Raitalan sivussa tärkeät 2,5 viikkoa juuri kauden alla.
– Tosi harmittavaan paikkaan se tuli, nyt joudun lähtemään vähän takamatkalta taistelemaan pelipaikasta, Raitala totesi SuomiFutis-sivustolle.
– Hyvä asia tietysti on se, että nyt nilkka on kunnossa. Lauantain avauspeli jää väliin, mutta ensi viikolla on tarkoitus olla täysillä mukana ja taistella paikasta sitten kokoonpanossa viikon päästä.
Jos pre-season omalta kohdalta kärsikin ikävän takaiskun, on joukkue Raitalan mukaan muuten hyvän tuntuisessa iskussa.
– Harjoituspelit ovat menneet hyvin ja ihan hyvältä peli on näyttänyt. Toivotaan että sama vire saadaan sekä pelillisesti että tuloksellisesti myös kauden avauspeleihin. Olisi tärkeä saada heti tuloksia, Raitala miettii ennen lauantaista kauden avausta AZ Alkmaaria vastaan.
– Ja toivotaan tietysti, että itse olen myös mahdollisimman pian mukana tuloksia tekemässä. Tavoite on ehdottomasti saada vastuuta viime kautta enemmän.
Kim Sanden
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Roman Eremenko jatkaa Veikkausliigassa
- Podcast: Marius Söderbäck siirtyy Ilveksestä Allsvenskaniin
- Valko-Venäjä samaan lohkoon Huuhkajien kanssa – Palloliitto reagoi
- Huuhkajien Nations League -lohko selvisi
- Haastattelu: Saku Heiskanen löysi uuden työnantajan – ”Suomen paras seura”
- HJK lähellä tanskalaispuolustajan hankintaa
- Virallista: KuPS myy ykköshyökkääjänsä Tšekkiin
- Virallista: Oiva Jukkola lähtee Ilveksestä
- Valioliigassa taas valmentajapotkut!
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Benji Michel siirtymässä Aasiaan

- FC Lahti julkaisi mielenkiintoisen sopimuksen – ”Sopii todella hyvin pelitapaamme”
- Huuhkajien Nations League -lohko selvisi
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Benji Michel siirtymässä Aasiaan
- Virallista: Oiva Jukkola lähtee Ilveksestä
- Valioliigassa taas valmentajapotkut!
- Huuhkajista tutun Joni Kaukon uusi seura selvillä – paluu Intiaan