SJK hankki mielenkiintoisen vahvistuksen – ”Nuori kehittyvä pelaaja”
Kuva: Juha Tamminen
SJK on vahvistanut rivejään espanjalaisella Julian Serrano Talavanilla. Sopimus on loppukauden mittainen ja pitää sisällään myös option kaudesta 2014.
Serrano on pelipaikaltaan puolustava keskikenttäpelaaja. Vuonna 1991 syntynyt peluri on Espanyolin junioriakatemian kasvatti. Espanyolin reservijoukkueen lisäksi Serrano on ehtinyt edustaa muun muassa italialaista AC Cesenaa.
– Pelaajana Juli on erittäin pallovarma, pitää pallon omalla joukkueella ja pelaa espanjalaiseen tapaan nimenomaan joukkue edellä tätä peliä. Hän on hyvä lisä meidän syöttöpeliin, hän pystyy pistämään palloa nopeasti liikkelle ja ihan perussyötöillä antamaan vapauksia meidän hyökkäyspään pelaajille, SJK:n päävalmentaja Simo Valakari kommentoi seuran verkkosivuilla uutta hankintaansa.
– Näkee että hän on käynyt hyvän juniorikoulun ja hän on vielä nuori kehittyvä pelaaja. Hän haluaa uralleen ikäänkuin uuden alun ja hän näkee että SJK ja Seinäjoki on tälle hyvä paikka, jatkaa Valakari.
Serrano on ollut SJK:n treeniringissä mukana jo muutaman viikon. Pelikelpoinen mies on ensimmäistä kertaa keskiviikon ottelussa FC Viikinkejä vastaan. Serrano saa SJK:ssa pelinumerokseen 27.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi

- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin