Suomen tytöt lähellä EM-välieräpaikkaa
Kuva: Getty Images
Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kohtaa EM-kisojen lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Saksan. Tasapeli varmistaisi joukkueen välieräpaikan.
Suomen alle 19-vuotiaat pelaavat hurjaa EM-kisataivalta. Vaikka mukaan laskee lopputurnauksen kaksi ottelua sekä koko alku- ja jatkokarsintarupeaman ei ryhmän tilillä oli vielä ainuttakaan tappiota. Walesin kisojen saldo on 1-1-tasapeli hallitsevan mestari Ruotsin kanssa sekä 1-0-voitto Norjasta.
– En ole yhtään yllättänyt, että meillä on mennyt näin hyvin. Jatkoimme vain siitä mihin Portugalissa [EM-jatkokarsinta] jäimme, puolustaja Paula Auvinen hehkuttaa Palloliiton verkkosivuilla.
– Ruotsi-ottelu jäi oikeastaan vähän harmittamaan, meidän olisi pitänyt voittaa se. Me osaamme ottaa pisteitä.
Lohkon tilanne on varsin jännittävä ennen sunnuntain päätöspäivää. Norja on hävinnyt molemmat ottelunsa ja täten ulkona jatkopeleistä. Saksa on varma välieräpaikastaan kahdella voitolla. Ruotsilla on tilillään vain piste Suomelta, mutta jäljellä siis taisto Norjaa vastaan.
Turnaukseen osallistuu kahdeksan maata. Molempien lohkojen kaksi parasta muodostavat välieräparit.
– Ei meidän Saksaakaan vastaan mitään ihmetekoja tarvitse esittää. Hyökkäämme kuin Ruotsia vastaan ja puolustamme kuin Norjaa vastaan. Olemme valmiita otteluun. Emme ajattele sitä pelottavana Saksana, vaan meille positiivisena haasteena, Auvinen toteaa.
EM-kisojen neljä parasta saavuttavat samalla paikan tuleviin ikäluokan MM-kisoihin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?