Honka-kapteeni solmi jatkosopimuksen
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka on solminut jatkosopimuksen keskikenttäpelaaja Jussi Vasaran, 26, kanssa. Vasara toimii parhaillaan ensimmäistä kauttaan espoolaisten kapteenina. Sopimuksen kestosta ei annettu tarkempaa tietoa.
Espoolaisten kokeneimpiin pelaajiin kuuluvalla Vasaralla on jo vyöllään yli 150 Veikkausliiga ottelua. Viime kausi oli miehelle tehojen valossa paras, sillä mies heilutteli maaliverkkoja peräti kahdeksan kertaa. Tällä kaudella maaleja on syntynyt toistaiseksi kolme.
Vasara on luonnollisesti tyytyväinen jatkosopimukseen, mutta katseet on jo kiinnitetty tiukasti tuleviin koitoksiin.
– Tietysti itselläni on nyt todella hyvät fiilikset, kun jatkosopimus on allekirjoitettu. Tällä kaudella koko joukkueella suunta on ollut selkeästi ylöspäin ja toivottavasti näin tulee olemaan myös jatkossa, mies kertoi Hongan verkkosivuilla.
– Meillä on vielä viisi ottelua Veikkausliigassa jäljellä ja ne pitää voittaa. Ei auta miettiä liikaa sitä, mitä ”Klubi” tai muut joukkueet tekevät. Meidän pitää itse hoitaa se mitä on hoidettavissa. Me keskitymme tiukasti omaan tekemiseen ja teemme kaikki asiat mahdollisimman hyvin.
Honka kohtaa maantaina kotipelissään JJK:n. Ottelu näytetään suorana lähetyksenä Kutonen-kanavalta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii

- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken