Kolmas kerta toden sanoo? – KuPS ei ota ylimääräisiä paineita cupin finaalista
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura pelaa lauantaina peräti kolmannen kerran peräkkäin Suomen Cupin finaalissa. Kaksi edellistä on päättynyt tappioon. Nyt joukkue kohtaa Helsingissä lauantaina klo 15.30 alkavassa finaalissa Rovaniemen Palloseuran.
Joukkueet kohtasivatkin sopivasti Veikkausliigassa viime sunnuntaina, jolloin kuopiolaiset olivat kotikentällään 2-0-lukemin parempia Ilja Venäläisen ja Dudun maaleilla.
Toissa kauden finaalissa KuPS nöyrtyi HJK:lle ja viime vuonna Hongalle. Sanooko kolmas kerta toden?
– Ei tämä tuo mitään lisäpaineita vaikka olemme kaksi finaalia hävinneet peräkkäin. Ei kukaan odota, että voitto tulisi nyt jotenkin automaattisesti, KuPS:n Tero Taipale, 40, kertoo Palloliiton kotisivuilla.
KuPS ei tule nousemaan enää mitaleille Veikkausliigassa ja ainoa mahdollisuus saavuttaa europaikka on Cupin voittaminen. Taipaleella ei ole viisasten kiveä siihen, miksi nimivahva joukkue on jäänyt taas niinkin kauaksi liigan kärjestä.
– Vuodesta toiseen meidän esitykset ovat ailahdelleet ihan liikaa, vaikka ryhmä on paperilla tosi kova. Näin on mennyt myös tänä vuonna. On ihan turha mennä loukkaantumisten tai pelikieltojen taakse, niitä on kaikilla. Jos osaisin sanoa syyn tähän, olisin varmasti jo valmentaja.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille

- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan