Benfican puolustaja Ezeguiel Garay, 26, kertoo, että hänen siirtonsa brittikentille kariutui vastaanottajaseuran managerin vaihtoon.

– Uskoin, että olen siirtymässä ManUun kesällä. Sopimus oli jo melkein valmis, mutta lopulta Benfica ei hyväksynyt viimeistä tarjousta, Clubcall.com siteerasi argentiinalaispelaajaa.

– Luulen, että Sir Alex Fergusonin lähtö vaikutti asiaan. David Moyes ei uskonut minuun yhtä paljon. Sillä ei sinänsä ole väliä. Olen iloinen Benficassa ja minulla on paljon unelmia ja tavoitteita tälle kaudella.

Garay kuitenkin sanoo, että tulevaisuudessa siirtyminen muualle on hyvinkin mahdollista.

– Nyt ajatukseni ovat täysin täällä, mutta koskaan ei ole mahdollista hylätä mitään tulevaisuutta ajatellen.