Upea saksipotku toi Meksikolle vihdoin voiton, Honduras lähellä MM-kisapaikkaa
Kuva: Getty Images
Pohjois- ja Keski-Amerikan MM-karsintojen viimeisessä vaiheessa eli Hexagonalissa vain yhden kahdeksasta aiemmasta ottelustaan voittanut mantereen jättiläinen Meksiko palasi vihdoin voittojen tielle. MM-kisojen vakiokävijä nujersi Panaman maalein 2-1 ja pysyy voittonsa turvin mukana taistelussa paikasta Brasiliaan. Syyskuussa Meksikon uudeksi päävalmentajaksi valittu Manuel Vucetich oli tehnyt kotijoukkueen kokoonpanoon useita muutoksia ja muun muassa legendaarinen Rafael Marquéz palasi pitkän poissaolon jälkeen maajoukkuepeleihin.
Meksikon avausmaalin teki avausjakson loppupuolella Lontoon olympiakisoissa kultaa voittaneen joukkueen tähtihyökkääjä Oribe Peralta. Kun toista jaksoa oli pelattu vajaa varttitunti, Meksikolle vihellettiin rangaistuspotku, mutta Manchester Unitedin Javier ”Chicharito” Hernandéz ei onnistunut tilaisuuttaan hyödyntämään. Kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa Panaman vaihtomies Luis Tejada kuitenkin toi lähietäisyydeltä Panaman tasoihin.
Meksiko ei antanut kuitenkaan päiden painua, vaan lähti rohkeasti hakemaan voittomaalia. Sellainen syntyikin upealla tavalla. Vain muutama minuutti tasoitusmaalin jälkeen 22-vuotias Raúl Jiménez otti vastuuta ja ampui komealla saksipotkulla kuudentoista rajalta Meksikolle täydet kolme pistettä tuoneen voittomaaliin. Maalia ylistettiinkin heti pelin jälkeen yhdeksi komeimmista koskaan Estadio Aztecalla nähdyistä.
Kun Honduras voitti omassa ottelussaan Costa Rican maalilukemin 1-0, on Hondurasilla kolmen pisteen etumatka Meksikoon nähden ennen keskiviikon vastaisena yönä pelattavia viimeisiä otteluita. Meksiko on lohkossa neljäntenä niin ikään kolme pistettä Panaman edellä. Lohkon nelonen kohtaa marraskuussa kaksiosaisessa playoff-vaiheessa Oseanian karsintojen voittajan Uuden-Seelannin.
Päätöskierroksella Meksiko hakee vahvistusta jatkopaikalleen Costa Ricasta. Hondurasille riittää pistekin kolmossijaan ja varmaan kisapaikkaan. Se vierailee lohkojumbo Jamaikan kotikentällä. Panaman jatkohaaveet ovat sen varassa, että se voittaa Yhdysvallat kotikentällään ja Meksiko häviää samalla Costa Ricalle.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Toimittaja: Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi kiinnostaa ulkomailla – Gnistan asetti hintalapun
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu