Saako IFK Mariehamn pitää maalitykkinsä?
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn lainasi kesällä riveihin Ruotsin pääsarjasta argentiinalaisen Luis Solignacin. Huimat tehot saarelaisille iskenyt hyökkääjä olisi mieluinen lisä Pekka Lyyskin joukkoihin pidemmälläkin tähtäimellä.
Ruotsalainen Djurgårdens IF lainasi Luis Solignacin kauden alla Platensesta ja omaa häneen osto-option. Hyökkääjä ei kuitenkaan saanut Allsvenskanissa tarpeeksi vastuuta, joten hänet lainattiin edelleen Veikkausliigaan.
IFK:ssa Solignac on ollut menestys. Hyökkääjä on iskenyt kuudessa ottelussa tehot 6+1 ja pitänyt näin saarelaisten toiveet pronssimitalista hengissä.
– Olemme nyt tilanteessa, että kaikista loukkaantumisista huolimatta taistelemme pronssista ja paikasta eurokentille ensi vuonna. Kaikki on omissa käsissämme. Jos voitamme kolme jäljellä olevaa ottelua, olemme kolmansia. Sen vuoksi en ole halunnut häiritä pelaajia sopimusasioilla. Palaamme niihin kauden jälkeen, seurajohtaja Peter Mattsson toteaa Fotbolldirekt.selle.
– Meidän näkökulmasta vuoden jatko olisi kuitenkin mielenkiintoinen. Luis on korvannut poissaolijamme hyvin. Saa nähdä tuleeko hän takaisin kun ensi kausi alkaa.
Sivuston mukaan yksi vaihtoehto on, että DIF ostaa pelaajan ja lainaa hänet edelleen ahvenanmaalaisille.
– Laina päättyy lokakuussa ennen Ruotsin sarjan päätöstä. Sitten nähdään onko [jatko] mahdollista sen jälkeen. Olemme pienempi seura kuin Djurgården ja on taloudellisesti eri asia ottaa pelaaja pidemmällä sopimuksella kuin tällaisella lyhyellä lainalla kuten olemme nyt tehneet, Mattsson selventää.
IFK Mariehamn pelaa pronssikamppailunsa kannalta äärimmäisen tärkeän ottelun niin ikään hyvävireistä FC Lahtea vastaan lauantaina vieraskentällä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?