Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
Mestaruuden menettämisessä loppumetreillä ei ole mitään tavatonta. Tätä saatiin todistaa sunnuntaina Suomessakin. Veikkausliigaa johtaneen HJK:n oli tyytyminen päätöskierroksella tasapeliin, vaikka se oli selvä ennakkosuosikki AC Oulua vastaan.
FC Inter nousi pisteissä ohi ja oli lopulta se kultainen joukkue, jota siitä povattiin ennen kautta.
Lue lisää: FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky (8.11.)
Se ei ole kuitenkaan mitään verrattuna Chengdu Rongchengin sulamiseen Kiinan pääsarjassa. Chengdu olisi tarvinnut yhden pisteen neljästä viimeisestä ottelustaan. Tasapelikin olisi riittänyt, sitä ei tullut.
Mestaruuden nappasi kilpailija Dalian Yingbo, joka voitti viisi viimeistä otteluaan.
Chengdu hävisi sunnuntain päätöskierroksella Shandong Taishanille maalein 2–3, kun Dalian otti omassa pelissään 3–1-voiton Tianjin Tigerista.
Sarjan kärkijoukkueilla oli molemmilla 52 pistettä kauden päätyttyä. Mestaruus ratkaistiin keskinäisten otteluiden perusteella, ja niistä enemmän voittoja oli Dalianilla.
Chengdu oli sunnuntaina kahden maalin tappiolla jo 23. peliminuutilla. Peli ei siihen täysin murentunut. Chengdu pääsi vielä kahdesti maalin päähän vastustajastaan.
Dalian voitti oman ottelunsa vahvan rutiinin ja kotiyleisön tuen siivittämänä.
On harvinaista, että 12 pisteen karkumatka kurotaan umpeen. Saati sitten, että viimeisellä neljällä ottelukierroksella. Valioliiga-kausi 1995–96 on kuuluisa siitä, että Newcastle Unitedilla oli yhdessä vaiheessa 12 pisteen kaula Manchester Unitediin. Manchesterilaiset voittivat silti mestaruuden.
Kaksi vuotta myöhemmin Manchester Unitedin osa vaihtui, kun Arsenal tuli kaudella 1997–98 samalta takamatkalta ohi. Silloin tosin Arsenalilla oli kolme peliä vähemmän pelattuna, kun ero oli 12 pistettä.
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Interin avainpelaajan tulevaisuus auki: ”Odotellaan työtarjouksia”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä