Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
Ilari Kangasniemi, 19, pääsi perjantai-iltana ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon.
Kangasniemi kellotti täyden ysikymppisen, kun Leicester kaatoi FA Cupin ensimmäisellä kierroksella Oxford Cityn maalein 4-2.
Pikkuhuuhkajiin kuuluva toppari siirtyi elokuussa FC Interistä Leicesteriin. Englannin kolmostasolla pelaava Leicester maksoi Kangasniemestä noin 2,5 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Kangasniemi on jäänyt toistaiseksi pienelle vastuulle uudessa seurassaan. Kangasniemi on päässyt kentälle kolmessa sarjaottelussa ja kellottanut 55 minuuttia Englannin Ykkösliigassa.
Russell Martinin valmentama Leicester pelaa vaikeaa alkukautta.
Leicester lähti kauteen ylivoimaisena mestarisuosikkina, mutta se on parhaillaan vasta kymmenentenä Ykkösliigassa. 13 ottelusta tuloksena on vain viisi voittoa. Leicester on ollut viime aikoina paremmassa iskussa, sillä se on voittanut kolme edellisestä viidestä sarjaottelustaan.
Kangasniemi nimettiin Pikkuhuuhkajien joukkueeseen EM-jatkokarsintoja varten. Pikkuhuuhkajat isännöi Irlantia ensi viikon perjantaina Tammelassa.
LUE MYÖS
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä