Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
Siitä lähtien kun Cristiano Ronaldo ilmoitti torstaina maajoukkueuransa päättymisestä, Portugalissa ei ole muusta puhuttukaan.
Portugali julkisti kokoonpanonsa marraskuun maaotteluihin perjantaina. Päävalmentaja Jorge Jesusin mukaan Ronaldon nimi oli ollut alun perin listalla.
– En [ole] puhunut Ronaldolle, koska tarkoitukseni oli kutsua hänet [maajoukkueryhmään], Jesus sanoi perjantaina lehdistölle So Footin mukaan (ulkoinen linkki).
– Sen jälkeen minulla olisi ollut mahdollisuus keskustella hänen kanssaan.
Ronaldon ja Jesusin välillä esiintyi ongelmia viime maaottelutauolla, joten helposti saattaa ajatella, että Jesusilla oli osuutensa Ronaldon lopettamispäätöksessä.
– Kenties asiat tapahtuivat nopeasti, mutta ei minun takiani. [Ronaldo] tiesi jo, että riippumatta siitä, valittaisiinko hänet usein vai harvoin, tämä hetki koittaisi lopulta. Se olisi tapahtunut joka tapauksessa valmennusjaksoni aikana, Jesus totesi.
– En koe olevani vastuussa [Ronaldon] lähdöstä. Kunnioitan hänen päätöstään ja tietenkin sitä matkaa, minkä hän on käynyt maajoukkueessa.
Jesus katsoo, että vaikka sukset menivät nyt ristiin, se ei pyyhi pois kaksikon yhteisiä kokemuksia saudiseura Al-Nassrissa.
– Viimeisen puolentoista vuoden aikana välillemme on muodostunut luja ystävyys. Urheilullisesta näkökulmasta hän on tehnyt nyt erilaisen päätöksen, mikä harmittaa minua suuresti, Jesus kertoi.
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen