On vaikea tehdä jalkapalloilijoista kertovia elämäkertadokumentteja oikein hyvin. Paitsi että genre itsessään on sangen ahdas, on alkuasetelmassa muitakin haasteita. Siinä missä esimerkiksi muusikot ja kirjailijat joutuvat hakeutumaan uusiin kokemuksiin ja uusien ihmisten seuraan, huippu-urheilijoiden arki on säntillistä rutiinia, harjoittelun, levon ja hotelliöiden tasapainottelua. Jalkapallo ei myöskään ole samalla lailla yksilölähtöistä kuin vaikkapa NBA-koris.

Näiden haasteiden kimppuun lähti ohjaaja Anthony Wonke ja vastaava tuottaja Asif Kapadia (Senna, Amy ja Diego Maradona) 12 vuotta sitten. Reilua vuotta myöhemmin ilmestynyt dokumenttielokuva Cristiano Ronaldosta, Ronaldo, seuraa portugalilaisen jalkapalloilijan elämää tuolta ajalta. Tarinan kaari ei kuitenkaan noudata erityisen kantavaa kaavaa.

Ei vaikka kuvausjakson sisään saatiin Real Madridin kymmenes Mestarien liigan voitto — historiallinen La Décima — ja uran suuntaa muuttaneen polvivamman rampauttamat MM-kisat. Ei vaikka tekijät käyttävät kaikkein banaalimpia konsteja katsojan koukuttamiseksi.

Enkä tarkoita vain sitä, että Ronaldo on puolet ajasta ilman paitaa.

Elokuvan kokonaisuutta vaivaa hoksaavaisuuden ja vilpittömyyden puute. Se keikkuu aiheensa pinnalla eikä pääse kiinni aitouden poimuihin. Se ei siksi pääse myöskään irti itsestään.

Elokuva mielellään päättelee Ronaldon menestyksen johtuvan uusliberalistisesta eetoksesta: kova työ palkitaan ja vain voitot lasketaan. Tämä tajunnan kolonisoinut ajatus on sinällään herttainen ja osaltaan selittääkin pitkän uran ja ratkaisupelien tehot, mutta jättää monta muuttuvaa tekijää huomioimatta. Mistä kumpuaa jatkuva haku hyväksynnälle? Mikä merkitys oli lapsuuden sääntöjen ja rajojen puutteella?

Mistä syntyy olento nimeltään Ronaldo?

Vaikka haastateltavien esittäminen on epäelokuvallista (ja vastoin Kapadian MO:ta), jää katsoja toivomaan joko joltain ulkopuoliselta tai mieheltä itseltään pientäkin analyysiä tämän työstä.

Nyt jää epäselväksi, mikä Ronaldon on erottanut muista. Peippailla osaavat muutkin ja vielä paljon tehokkaammin. Ronaldon spesialiteetti onkin hänen taitonsa haamuilla sokeisiin kulmiin ja sieltä vapaille maalipaikoille, joista voi suoraan syötöstä painaa maaleja. Monta kertaa toivon jonkun mainitsevan tästä. Kertaakaan ei sitä mainita.

Jokaisen minuutin takana vaanii totuuden parfymointi. Jokainen teko ja sana kulkee ympäröivän infrastruktuurin läpi. Koska myös Ronaldon agentille, puhelimen kanssa yhtä olevalle Jorge Mendesille, suodaan avokätisesti ruutuaikaa eikä sillä tehdä yhtikäs mitään; on Mendes, nähkääs, kunnon mies.

Korulauseita enemmän katsojaa kiinnostaisi suhmurointi, jolla supervaikutusvaltainen lusitaani on muuttanut futismaailmaa.

Kritiikkini ei poista sitä tosiasiaa, että kaikesta välittyy ohjaaja Wonken ja hänen tiiminsä tekninen osaaminen. Esteettinen ilme on samana vuonna ilmestyneeseen, Benedict Cumberbatchin kertomaan Cristiano Ronaldo: The World at His Feet -dokumenttiin verrattuna eri tasolla. Ongelmana vain on, että Ronaldon tekijät lähestyivät päähenkilöään liian aikaisin eikä tällaisenaan sillä ole tarpeeksi sanottavaa.

11 vuodessa ensi-illan jälkeen Ronaldon elämässä on tapahtunut paljon: kolme Mestarien liigan voittoa, Euroopan-mestaruus, neljä lasta, tuhoon tuomittu ”vuosisadan siirto” Juventukseen, kaikkien aikojen maalintekijän titteli, julkisuuteen vuotanut epäilty raiskaus vuodelta 2009, vuoden 2021 riemukas paluu Manchester Unitediin, vuoden 2022 välirikko Unitedin kanssa, välirikko Mendesin kanssa, katastrofikisat Qatarissa, siirto Saudi-Arabiaan, Donald Trumpin hännystely, avioon astuminen Georgina Rodríguezin kanssa ja maajoukkueuran lopetus.

Yleensä vallankumouksen loppu tuo vallankumoustarinoihin tarvittavan merkityksen. Wonken dokumentti sen sijaan jää poseerauksen tasolle.

Jos todella haluaa ymmärtää Ronaldon kuuluisuuden syyn, kannattaa puolitoistatuntinen käyttää mieluummin Al-Nassrin ottelun seuraamiseen. Siellä todennäköisesti näkyy säröjä, huutoja ja tunteiden purskahteluja, joita elokuvassa ei nähdä. Niiden ehtojen emootioiden takana fanitkin seisovat.

Teksti on julkaistu alun perin elokuvalehti Film-O-Holic.comissa maaliskuussa 2021. Uudelleenjaon yhteydessä kahta viimeistä kappaletta ajantasaistettiin vastaamaan Ronaldon maajoukkueuran päättymistä.

Juuso Kilpeläinen

Aiheet elokuvat Ronaldo Cristiano Ulkomaat