Useat pelaajat poistuvat TPS:stä.

Veikkausliigassa lopulta yhdeksänneksi sijoittunut TPS tiedotti keskiviikkona, etteivät Atte Sihvonen, Samuel Anini Junior, Luke Ivanovic, Eetu Turkki, Kian Visser, Lasse Ikonen, Abdoulie Tamba, Niklas Harju, Nils Veinbergs, Jesper Aitos, Nino Rajamäki ja Rasmus Harjanne jatka seurassa.

Veinbergs ja Turkki palaavat lainoiltaan Ilvekseen. Tamba sen sijaan palaa lainaltaan IFK Norrköpingiin.

Sihvonen, 30, toimi edelliset kolme kautta TPS:n edustusjoukkueen kapteenina. Sihvonen pelasi vuosien saatossa kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa 112 virallista ottelua.

Sihvonen jäi tällä kaudella varsin pienelle vastuulle TPS-luotsi Ivan Piñolin alaisuudessa, joka nimesi topparin kahdeksan kertaa avauskokoonpanoonsa Veikkausliigassa.

— Olen kasvanut Turussa, aloittanut jalkapallon Kärsämäen aluejoukkueessa Turun Nappulaliigassa ja sen jälkeen siirtynyt Tepsiin.

— Alueen kasvatille on ollut kova juttu saada kipparoida Turun Palloseuraa. Minulla on ollut suuri kunnia toimia siinä roolissa kolme kautta. Ja nämä kolme kautta ovat olleet sellaista tunteiden vuoristorataa, että heikompaa heikottaisi, mutta en vaihtais päivääkään, Sihvonen totesi TPS:n verkkosivuilla.

LUE MYÖS