SJK on päässyt sopuun Austin FC:n kanssa Eze Onuohan siirrosta. SJK tiedotti asiasta tiistaina.

SJK saa tiedotteensa mukaan Onuohasta ”merkittävän siirtokorvauksen”.

–  Iso kiitos SJK:n organisaatiolle näistä puolestatoista vuodesta. Olen kiitollinen luottamuksesta mitä sain sekä viime kaudella että tällä kaudella. Nyt on aikani mennä eteenpäin uusiin haasteisiin ja toivon SJK:lle kaikkea hyvää ja parasta tulevaisuuteen, Onuoha sanoi tiedotteessa.

Vasta 17-vuotias keskikenttäpeluri siirtyi Seinäjoelle Hongasta kaudeksi 2025. Viime kauden hän pelasi SJK Akatemiassa ja nousi täksi kaudeksi edustusjoukkueen vakiokalustoon.

– Tämä on suuri ylpeyden aihe koko SJK-yhteisölle. Kyseessä on seuramme historian merkittävin pelaajamyynti, mikä osoittaa kunnianhimoisen tavoitteemme kasvattaa talentteja kansainvälisille kentille. Haluankin kiittää kaikkia Ezen rekrytointiin ja kehitykseen osallistuneita aina Akatemiasta edustusjoukkueeseen saakka, SJK:n johtaja Adriel Gabilan sanoi.

Onuoha on edustanut Suomea alle 17- ja 18-vuotiaiden maajoukkueissa.