Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
Cesc Fàbregasin valmentama italialaisseura Como on juuri nyt hurjassa vireessä.
Se lähti keskiviikon otteluunsa Mestarien liigassa neljän pelin voittoputkessa. Viimeiset kolme peliä ovat päättyneet voittoihin Serie A:ssa ja edellinen Mestarien liigan peli oli komea 4–1-voitto Manchester Unitedista.
Nyt ranskalaisseura Lens jäi melkoisella tavalla jyrän alle Fàbregasin miehistön käsittelyssä. Como sai melkein jopa kympin rikki.
Peli oli vierasjoukkueelle jo tunnin kohdalla 7–0. Kreikkalaishyökkääjä Anastasios Douvikas iski ottelussa hattutempun.
Loppulukemat menivät Comon nimiin peräti 9–1. Comosta tuli Mestarien liigan historian toinen joukkue, joka on tehnyt ottelussa yhdeksän maalia, jos turnauksen edeltäjää Euroopan cupia ei oteta huomioon.
Bayern München onnistui tekemään yhdeksän maalia kaksi vuotta sitten, kun se kaatoi Dinamo Xagrebin 9–2. Como nousi nyt jakamaan yksittäisen pelin maaliennätystä Bayernin kanssa.
Illan jokaisessa ottelussa mätettiin vähintään kolme maalia, joten tylsää ei ollut muissakaan ottelukaupungeissa.
Mestarien liiga keskiviikkona
- AEK Ateena–Real Madrid 2–3
- Fenerbahçe–Liverpool 3–2
- Borussia Dortmund–Real Betis 2–1
- FC Porto–Napoli 4–1
- Lens–Como 1–9
- PSV Eindhoven–Club Brugge 1–2
- RB Leipzig–Manchester City 2–3
- Slavia Praha–Arsenal 1–2
- Viking–Sabah Baku 4–1
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”

- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!