”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
Kun Kiinan liigakautta oli neljä peliä jäljellä, Chengdu Rongcheng tarvitsi vain yhden pisteen mestaruuden nappaamiseen. Nyt pelaamatta on enää sunnuntain päätöskierros, ja Chengdu on edelleen yhden pisteen päässä mestaruudesta.
Tasapelin neljästä viimeisestä ottelusta piti olla läpihuutojuttu. Chengdu on kuitenkin hävinnyt kolmesti peräkkäin.
Brittilehti The Guardian kuvaa, että toteutuessaan Chengdun sulaminen olisi Aasian jalkapallohistorian pahin (ulkoinen linkki).
Jos jonkin vuoden piti olla Chengdun vuosi niin tämän.
Puolustava mestari Shanghai Port aloitti kautensa miinus viidestä pisteestä, jokavuotinen ennakkosuosikki Shanghai Shenhua miinus kymmenestä. Rangaistusten taustalla oli laaja sopupeli- ja korruptiovyyhti.
Chengdu otti sarjataulukon ykkössijan avauskierroksen 5–1-voiton myötä, ja se on keikkunut kärjessä siitä saakka.
Myös Dalian Yingbo sai aloittaa kautensa tyhjältä pöydältä nollasta pisteestä. Hiljalleen se on noussut Chengdun kantaan, koska sarjakärki on voittanut edellisestä 13 ottelustaan vain kaksi.
Chengdu joutuu hakemaan mestaruutta nyt vaikeimman kautta. Se saa sunnuntaina vastaansa Shandong Taishanin. Shandong on Superliigassa neljäntenä ja viilettää parhaillaan viiden ottelun tappiottomassa putkessa.
Kupletin juoni on selvä: Jos Dalian päihittää oman vastustajansa Tianjin Jinmen Tigerin, Chengdun on pakko yltää vihdoin tasapeliin. Muuten mestaruus karkaa Dalianille.
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!