Suomalaishyökkääjä Berat Sadik oli mahtunut kuuden viikon tauon jälkeen ensimmäistä kertaa joukkueensa FC Thunin avauskokoonpanoon, kun seura kohtasi Eurooppa-Liigan lohkovaiheen ottelussa kotikentällään Kiovan Dynamon. Hienossa syysvireessä oleva Sadik oli joukkueensa ehdottomasti näkyvimpiä pelaajia. Thun kuitenkin hävisi taiston maalein 0-2.

Sadikilta nähtiin koko ensimmäisen puoliajan komein yksilösuoritus. Suomalainen otti vaikean pallon rangaistusalueella näppärästi haltuun, peippasi kaksi Dynamon puolustajaa ja tykitti vaikeasta asennosta voimalla tolppaan. Vain muutama sentti puuttui, etteikö Sadikista puhuttaisi yhtenä kierroksen komeimpien maalien tekijänä.

Ensimmäiseen jaksoon mahtui pari kummallisuuttakin. Dynamon kärkimies Dieumerci Mbokani teki varmasti omanlaistaan historiaa otettuaan suunsoitosta kaksi keltaista korttia noin kymmenen sekunnin välein. Yllättävää oli sekin, että alimiehityksellä pelannut Dynamo pääsi toiselle jaksolle johtoasemassa. Maalin viimeistelystä vastasi Thun-puolustaja Lukas Schenkel, joka ohjasi pallon kömpelösti omaan maaliin.

Täydet peliminuutit pelannut Sadik oli läpi ottelun aktiivinen, teki itsensä pelattavaksi ja haki hanakasti ratkaisuja. Sihti ei kuitenkaan ollut aivan kohdallaan ja tällä kertaa oli kohtalona jäädä ilman täysosumaa. Vierasjoukkue sen sijaan romutti Thunin takaa-ajon, kun Ukrainan maajoukkuetykki Andrei Yarmolenko ampui 20 metristä suoran vapaapotkun verkon perukoille.

Lohkon toisessa ottelussa Rapid Wien ja Genk tasasivat pisteet maalein 2-2. Thunin jatkopaikka on illan lopputulosten myötä kiven takana. Jotta edes pieni toivonkipinä säilyisi, on sen ehdottomasti kaadettava Rapid Wien vieraskentällä kolmen viikon kuluttua.