Joukkuekaveri: ”Oikeastaan Zlatan ei edes ole ruotsalainen”
Kuva: Getty Images
Tänä iltana käynnistyy Euroopassa MM-karsintojen viimeinen, kaksiosainen playoff-vaihe. Suurimman huomion kerää Portugalin ja Ruotsin välinen yhteenotto, josta kaikki odottavat Cristiano Ronaldon ja Zlatan Ibrahimovicin kaksintaistelua. Zlatanin ruotsalaiset joukkuetoverit luottavat supertähteensä täysin ja yltyvät kehumaan tätä vuolaasti.
– Se on ottelu, jota kaikki odottavat. Ja tiedän, että se johtuu Ibrahimocin ja Ronaldon kohtaamisesta. Ottaen huomioon miesten nykyisen vireen, kaikki huomio keskittyy heihin, Ruotsin puolustaja Jonas Olsson sanoo Fifa:n kotisivujen ennakossa.
Olsson ei epäröi hetkeäkään, etteikö Zlatan olisi jo Ronaldon ja Lionel Messin kanssa samalla viivalla.
– Olen ollut sitä mieltä jo pitkään ja nyt niin ajatellaan yleisestikin. Kaikki kolme ovat mahtavia pelaajia, mutta Zlatanista tekee niin uskomattoman se, että hänessä yhdistyvät tekniset taidot ja fyysisyys. Se on ainutlaatuista. Olen pelannut Englannissa monia lahjakkaita pelaajia vastaan, mutta minulle Zlatan on aivan omassa kastissaan, Olsson jatkaa.
Ruotsin joukkueen kapteenia syytetään aika ajoin ylimielisyydestä, mutta Olsson ei allekirjoita väitteitä lainkaan.
– Zlatan on hyvin lämmin ihminen. On mahtavaa, kuinka hän toivottaa pelaajat tervetulleeksi joukkueeseen. Näin sen omin silmin, koska nousin aika myöhään maajoukkueeseen. Jokainen, joka sanoo häntä ylimieliseksi, ei tunne häntä lainkaan. Median luoma kuva on vääristänyt yleistä mielipidettä, West Bromwichissa pelaava puolustaja kertoo.
Liian hyvä ollakseen ruotsalainen
Myös Saksan Bundesliigan Nürnbergissä pelaava Per Nilsson yhtyy Zlatanin suitsutukseen: – Oikeastaan Zlatan on liian hyvä Ruotsin maajoukkueeseen. Hän on tällä hetkellä kenties maailman paras pelaaja. Itse asiassa hän ei edes ole ruotsalainen lainkaan, Nilsson naureskelee SportBildin haastattelussa. – Hän tekee uskomattomia asioita surkeistakin palloista. Olemme todella iloisia siitä, että hän pelaa meillä. Hänenkaltaistaan pelaajaa ei tule toista. Zlatan johtaa kentällä esimerkillään. Hän ei ole tyypillinen kapteeni kuten Oliver Kahn tai Mark van Bommel. Zlatan vetää muita mukaan pelitaidoillaan, ei puheillaan, Nürnberg-pakki päättää.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Napolin omistajalta raju visio – punaiset ja keltaiset kortit pois jalkapallosta
- Ensi kesän MM-joukkue vaihtaa päävalmentajaa – kisoihin aikaa kaksi kuukautta
- Liigajalkapalloilija, 20, kuoli ryöstössä
- ”Suoraan jalkapallon museoon” – Puskás-palkinto voidaan jakaa jo nyt
- Brasiliassa hämmentävä ulosajo – hieroi sukuelimiään ja sai punaisen kortin
- Paraguayssa nähtiin erikoinen näytelmä – ”Hassuin maali, mitä olen eläessäni nähnyt”
- Ranskalaistähti samaan kastiin Zlatan Ibrahimovićin ja Franck Ribéryn kanssa
- IF Gnistanin alkukausi synkistyi entisestään
- Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”
- Daniel Håkans iski tärkeän maalin Puolan mestaruustaistelussa

- Tästä puhuu koko Saksa: Nainen miesten päävalmentajaksi Bundesliigassa