RoPS:lle kolme tärkeää sopimusta
Kuva: Juha Tamminen
RoPS on tehnyt jatkosopimukset Emenike Uchenna Mbachun, 24ja Nicholas Otarun, 27, kanssa. Uutena nimenä joukkueeseen liittyy Janne Saksela, 20, JJK:sta.
Mbachun ja Otarun sopimukset ovat yksivuotisia. Mbachun sopimukseen sisältyy lisäksi seuraoptio kaudelle 2015.
– RoPSin hyökkäys ei viime kaudella tehoilla pullistellut, mutta näen silti yksittäisissä pelaajissa isoa potentiaalia. Nicholas Otarun työmoraali on loistava. Uskon, että miehen kyky haastaa ja prässätä vastustajaa tuottavat joukkueelle mahtavia maalintekopaikkoja. Toki Nicholas pystyy kokemuksellaan myös itse yhä parempiin maalimääriin, päävalmentaja Juha Malinen pohtii seuran verkkosivuilla.
– Emeniken kausi jätti varmasti kysymysmerkkejä. Mielestäni miehen hartioiden välissä on yksi sarjan suurimmista haasteista. Pelottavan nopea ja suoraviivainen mies voidaan saada vielä sellaiseen liitoon, että pysäyttäjien etsiminen saattaa olla haastavaa. Hienoa, että pelaaja on valmis läytämään tehonsa RoPSissa, Malinen sanoo.
Sakselan sopimus on kahden vuoden mittainen.
– Tulevalla kaudella puolustukseltamme vaaditaan entistä enemmän. Janne Saksela on todistanut lahjakkuutensa ja tulevina kausina hänestä koulitaan vahvan roolin laitapelaaja. Miehellä on upeat raamit ja hyvä nopeus, joten pelipaikka voi tarvittaessa löytyä myös hyökkääjänä. Erittäin mielenkiintoinen tulevaisuuden pelaaja, Malinen päättää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marokko 8 parhaan joukkoon MM-kisoissa – kaksi miestä nousivat sankareiksi
- Neymar 90 minuutin kunnossa – avaukseen vai penkille?
- IFK Mariehamnin karmea kausi jatkuu – seitsemäs perättäinen tappio
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”