Ville Wallén jatkaa HJK:ssa – luvassa tuplarooli!
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n luottomaalivahti Ville Wallén, 37, on allekirjoittanut vuoden jatkosopimuksen HJK:n kanssa. Yhdeksän kautta peräkkäin Klubin tolppien välissä torjuneen Wallénin rooli tulee muuttumaan tulevalla kaudella, sillä hän ottaa vastuulleen myös HJK:n maalivahtivalmentajan tehtävät.
– Fiilis on loistava. Tiedossa on juuri sellainen rooli, mitä olin toivonutkin. Maalivahtivalmennus on koko ajan kiinnostanut ja nyt tarjoutui täydellinen mahdollisuus. Tosi positiivinen olo, että pääsen jatkamaan tässä seurassa, iloitsi Wallén seuran kotisivuilla.
Wallén edusti HJK:ta ensimmäisen kerran jo uransa alkutaipaleella, ja teki todellisen läpimurtonsa palattuaan seuraan vuonna 2005. Monta vuotta joukkueen kapteenina toiminut Wallén on voittanut Klubin paidassa yhteensä kuusi Suomen mestaruutta ja yltänyt Suomen Cupin voittajaksi viidesti.
Kauden 2011 päätteeksi Wallén valittiin Veikkausliigan parhaaksi maalivahdiksi. Päättyneellä kaudella Wallén pelasi alusta loppuun yhtä peliä lukuunottamatta kaikki HJK:n Veikkausliigaottelut. Nyt painotus tulee olemaan erilainen.
– Tämä on tavallaan tuplarooli. Harjoittelen joukkueen mukana ja olen mukana päivittäisessä toiminnassa, mutta painotus on valmennuspuolessa. Pelaaminen tulee jäämään vähemmälle. Edustusjoukkueen maalivahtivalmennuksen lisäksi tulen osallistumaan akatemian maalivahtivalmennukseen, kertoi Wallén.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- USA:n MM-avaus sai asiantuntijat sekaisin – legenda laukoi hurjan arvion: ”MM-historian paras”
- MM-kisoissa kuohuu: USA-legenda menetti malttinsa – Kanadan päävalmentaja sai kuulla kunniansa
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi