Sami Hyypiän Leverkusen hankki mielenkiintoisen hyökkääjän
Kuva: Getty Images
Sami Hyypiän luotsaama Bayer Leverkusen on tehnyt mielenkiintoisen hyökkääjähankinnan. Seura tiedotti keskiviikkona solmineensa vuoden lainasopimuksen korealaishyökkääjästä Seung-Woo Ryusta.
Pelaaja siirtyy Saksaan kotimaansa pääsarjassa pelaavasta FC Jeju Unitedin kanssa. Sopimus sisältää osto-option.Ruy liittyy seuran vahvuuteen tammikuun Portugalin harjoitusleirille, kun Saksan pääsarja on talvitauolla.
Korealaishyökkääjä loi nimeään maailmalla esiintymällä vahvasti kesän alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Turkissa. Mies ampui maalit Kuuban ja Portugalin verkkoon Etelä-Korean edetessä alkulohkosta jatkoon. Nuorukainen loukkaantui alkulohkon päätöspelissä eikä pystynyt pelaamaan pudotuspeleissä. Korea eteni 24 joukkueen turnauksessa lopulta puolivälieriin asti eli toisella pudotuspelikierrokselle.
Joel Pohjanpalo samankaltaisella lainasopimuksella seurassa
Leverkusen hankki viime kesän lopuksi myös Suomen suurimman hyökkääjälupauksen Joel Pohjanpalon samankaltaisella sopimuksella HJK:sta. Suomalaishyökkääjä lainattiin heti edelleen kakkostason Aaleniin. Pohjanpalon laina kestää kauden loppuun, minkä jälkeen Leverkusenilla on osto-optio pelaajaan. Pohjanpalo siirtyi seuraan loukkaantuneena, mutta on valloittanut viikko viikolta suurempaa roolia Aalenin hyökkäyksestä. Edellisessä sarjapelissä – maaliton tasapeli Sandhausenia vastaan – Pohjanpalo pääsi ensi kertaa avaukseen. Maaleja ei ole vielä syntynyt.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen