Veikkausliigaan hamuavalle Hakalle kaksi mielenkiintoista testimiestä

Kiivaasti takaisin Veikkausliigaan hamuava FC Haka tarkistaa joulukuussa joidenkin FC Hämeenlinnan pelureiden tason riittävyyden.
Joukkueiden päävalmentajien, Hakan Juho Rantalan ja FC:n Tomi Uusitorpan väliset hyvähenkiset keskustelut ovat tuoneet tullessaan jo helmikuulle sovitun harjoitusottelun.
Seuraava askel orastavaan yhteistyöhön on kahden Hämeenlinnan pelaajan liittyminen Hakan harjoitusrinkiin ainakin joulukuun ensimmäiselle viikolle. Vahvat debyyttikaudet valkopaidoissa pelanneet Omid Musawi ja Miro Purosto pääsevät mittaamaan kykyjään seuraavalla tasolla.
”Motivoituneille looginen reitti ylöspäin”
22-vuotias Purosto siirtyi FC Hämeenlinnaan viime kaudeksi Hyvinkäältä. Debyyttikausi sujui iloisissa tunnelmissa. Vasemman puolustajan tonttia dominoinut Purosto merkkautti lopulta 22 ottelua, viimeistellen näissä kahdesti. Hyvällä vasurillaan Miro toi Valkoisten erikoistilanteisiin runsaasti vaaramomenttia.
Kolme vuotta nuoremman Musawin, 19, tarina on samansuuntainen. Hyvinkäältä Puroston tavoin saapunut Musawi urakoi alkukaudesta lähinnä Akatemian paidassa, mutta mahdollisuutensa edustuksen avauksessa saatuaan ei katsonut taakseen.
– Pystymme tarjoamaan motivoituneille pelaajille loogisen reitin ylöspäin. Omid ja Miro näkevät nyt mitä on ammattimainen tekeminen. Katsotaan josko jokunen muukin piipahtaa haistelemassa Hakan menoa joulukuun aikana, sillä me otamme vielä loppuvuoden rauhallisesti, FC Hämeenlinnan valmentaja Tomi Uusitorppa kertoo seuransa kotisivuilla.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa