Ykkösen Viikingit vahvisti rivejään nuorella keskikenttäpelaajalla

Isaksson on alkujaan Sibbo Vargarnan kasvatti, josta hän siirtyi Futuran kautta PK Keski-Uusimaan riveihin. Viime kaudella Isaksson pelasi PKKU:n riveissä Kakkosessa.
– Viikingeillä on kova jengi kasassa sekä hyvä valmennus ja ympäristö kehittymiselle. Viikingeissä on myös tällä hetkellä hyvä tekemisen meininki ja kova nälkä menestyäl, Isaksson toteaa seuran kotisivuilla.
Isaksson on monipuolinen pelaaja, joka pystyy pelaamaan puolustavassa sekä hyökkävässä roolissa keskikentällä.
– Oma tavoite on kehittyä pelaajana ja päästä nyt uralla eteenpäin. Tulevalla kaudella tavoite on saada mahdollisimman paljon peliaikaa.
Isaksson viettää vuoden 2014 ensimmäisen puolikkaan armeijassa Santahaminassa.
– Hieno kausi on tulossa Ykkösessä. Joukkueena lähdemme voittamaan jokaista peliä ja olemaan se sarjan paras joukkue, Isaksson päättää.
Viikingeillä on nyt 15 sopimuspelaajaa kaudeksi 2014.
Sopimuspelaajat:
Maalivahdit:
Mika Johansson
Sam Jammeh
Puolustus:
Juri Kinnunen
Toffe Nyberg
Markus Maunu
Jani Kaukomaa
Mikko Lönnström
Keskikenttä ja hyökkäys:
Santeri Ahola
Jesse Ahonen
Valmir Seferi
Keaton Isaksson
Kasperi Liikonen
Olli Hartikainen
Fidan Seferi
Faton Seferi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot