Atletico Madrid hankki entisen Bayern München -pelaajan
Atletico Madrid ilmoitti torstaina hankkineensa riveihinsä vuosina 2007-10 Bayern Müncheniä edustaneen argentiinalaisen José Sosanloppukauden kestävälle lainalle. Miehen Espanjaan lainasi Ukrainalainen Metalist Harkova, jota hän on edustanut vuodesta 2011. Seura muistetaan Suomessa myös Alexei Eremenko juniorin entisenä seuransa
Nyt 28-vuotias hyökkäävä keskikenttämies pelasi Bayernin aikana vain reilut 30 ottelua ykkösmiehistössä.
Ennen Ukrainan pestiään hän pelasi hetken lainalla kasvattaseurassaan Estudiantesissa sekä kauden 2010-11 Serie A -seura Napolissa. Sosa on edustanut Argentiinaa A-maajoukkuetasolla 19 ottelussa. Edellinen maaottelu on syksyltä 2012.
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!