Suomen alle 17-vuotiaat taipuivat niukasti Venäjälle: ”Pojat selviytyivät hienosti”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 17-vuotiaiden (1.1.1997 jälkeen syntyneet) poikamaajoukkue kärsi Valko-Venäjällä pelatussa kansainvälisessä turnauksessa ensimmäisen tappionsa, kun Venäjä vei puolivälierän 2-1 (1-1)-lukemin. Suomen maalista vastasi HJK:n organisaatiossa pelaava Obed Malolo. Aiemmissa peleissä suomen pojat ehtivät kaataa isäntämaan sekä Moldovan.
Suomi pelasi varsinkin ensimmäisellä puolella hyvää, liikkuvaa ja aggressiivista jalkapalloa. Vastus oli äärimmäisen kova, jonka päävalmentaja Jarkko Wiss myönsi auliisti.
– Venäjä on erittäin laadukas ja hyvin organisoitu joukkue. Sen näki selvästi. Tämä oli erinomainen haaste meille, josta pojat selviytyivät hienosti, Wiss totesi Palloliiton kotisivuilla.
Suomi pääsi johtoon 19. minuutilla. Venäläisvahti kaatoi hyökkääjä Samuel Haglundin rangaistusalueella, josta seurasi 11-metrinen. Sen sisään laittoi varmasti Obed Malolo. Esityön tilanteeseen teki Calvin N’Sombo.
Venäjä tuli tasoihin reilun puolin tunnin kohdalla. Pelaajan tarkka laukaus oikealta upposi Tomi Mikkelssonin maalin vasempaan alakulmaan.
Suomen parhaasta paikasta ensimmäisellä 40-minuuttisella N’Sombo. Venäläisvahti nappasi kuitenkin helsinkiläisen hyvän 16-rajan takaa lähteneen laukauksen.
– Venäläiset olivat vahvoja yksi vastaan yksi –tilanteissa. Kyllä me kaksinkamppailuissa ja fysiikassa olimme perässä. Meille tuli pari pientä nukahdusta ja he rankaisivat heti, Wiss kertasi.
Venäjän voittomaali reilun tunnin pelin jälkeen
Venäläiset iskivät voittomaaliksi jääneen osumansa reilun tunnin kohdalla. Pelaaja murtautui suomalaispuolustajalta vasemman kulmalipun tuntumassa ja eteni maalille. Keskitys tavoitti joukkuekaverin pään takatolpalta, josta tämä puski tyylikkäästi. Suomi sai muun muassa aivan lopussa vielä erikoistilanteen ja hyvän puskun, mutta lisäosumia ei nähty. – Tämä oli todellakin positiivinen kokemus. Tällaisia tapahtumia tarvitaan. En halua eritellä ketään yksittäisiä onnistujia, mutta olemme menneet kollektiivisessa joukkuepelaamisessamme eteenpäin. Suomi kohtaa turnauksen päätösottelussaan Georgian lauantaina 25.1. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 12.10. – Olen nähnyt Georgian pelaavan täällä ja he ovat todella taitava joukkue. Siitä tulee hyvä ottelu, Wiss päätti. Suomi-Venäjä 1-2 (1-1) 1-0 19 min. Obed Malolo rp. 1-1 31 min. 1-2 66 min. Suomen kokoonpano: 12 Tomi Mikkelsson HJK 2 Joni Mäkinen TPS 14 Leo Väisänen KäPa 5 Akseli Kalermo IF Brommapojkarna (c) 19 Axel Lönnfors KäPa ->> 41. 15 Lauri Ala-Myllymäki Ilves 11 Calvin N’Sombo HJK ->> 70. 7 Jimi Riikonen Novara Calcio 6 Obed Malolo HJK 16 Santtu Toiviainen HJK ->> 58. 13 Aatu Laatikainen KuPS 10 Fredrik Jensen HJK ->> 41. 3 Joachim Böckerman HJK 9 Samuel Haglund KäPa ->> 70. 18 Juuso Ollila KäPa 20 Behar Zymberi HJK ->> 58. 17 Driton Shala FC ReipasLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Argentiinalle hyviä uutisia maalivahtirintamalta
- Ghanan Thomas Parteylta evätty pääsy Kanadaan – ei pelaa avausottelussa
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Paul Pogba: Ranskalla parempi MM-joukkue kuin kultavuonna 2018
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Cristiano Ronaldo: ei hyvältä näytä – näin Portugalin MM-kenraalissa kävi
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Kisaisäntä Kanada pelastui upealla maalilla MM-avauksessa
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jürgen Klopp pettyi MM-kisojen avausotteluun: ”Taktisesti todella kehnoa!”
- Leon Goretzka saattaa jäädä Yhdysvaltoihin MM-kisojen jälkeen
- Näkökulma: Carlo Ancelottin nerokkuus voi tuoda Brasilialle 6. MM-pokaalin
- TOP 5: MM-kisojen mestarisuosikit ovat tässä!