TPS menettämässä vielä kaksi tähteään

TPS:n keskikenttäpelaajat Duarte Tammilehto ja Wayne Brown ovat jättämässä turkulaisseuran, mutta toistaiseksi vielä molemmat miehet kuuluvat sopimuspelaajien joukkoon.
Julkisuudessa on ehtinyt jo liikkua puheita, joiden mukaan Tammilehto olisi menossa IFK Mariehamnin riveihin ja Brown olisi matkalla Thaimaan kakkostasolle Roi Et United FC:n joukkueeseen.
Toimitusjohtaja Juha Reini hiukan selvensi näitä huhuja torstaina järjestetyssä lehdistötilaisuudessa ilmoittaen, että Brown olisi menossa ainoastaan testiin Thaimaahan.
Tammilehtoa sen sijaan viedään Reinin mukaan ”tällä hetkellä moneen suomalaiseen seuraan”.
– Nämä asiat voivat muuttua muutamassa tunnissa tai jopa minuuteissa, Reini pyöritteli.
TPS:n riveistä on lähtenyt jo useita nimimiehiä. Reinin mukaan lähteneistä pelaajista ei ole saatu muutamaa tuhatta euroa enempää siirtokorvauksia.
– Näiden siirtojen avulla säästetään lähinnä palkkakuluista, Reini täsmensi.
Reini myös kertoi, ettei muita pelaajia seurasta olisi lähdössä. Maalivahtia etsivä HJK ja TPS eivät ole keskustelleet torjuja Jukka Lehtovaaran tilanteesta, Reini paljasti infotilaisuudessa.
Jaakko Käyhkö (Twitter:@JaakkoKayhko)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan