Ykkösen Haka hankki viime kaudella Veikkausliigan pronssia juhlineen pelimiehen

Edelliset kolme kautta Vaasan Palloseuraa edustanut keskikenttäpelaaja Ville Luokkala on tehnyt Hakan kanssa tämän kauden kattavan sopimuksen.
Kokkolalaislähtöinen Luokkala pelasi VPS:ssa yhteensä 40 ottelua ja viimeisteli niissä yhden maalin. Haka on KPV:n kasvatille jo tuttu aiemmilta vuosilta, sillä hän kävi Hakan testissä joitakin vuosia sitten, mutta jäi tuolloin vielä ilman sopimusta. Nyt hän liittyy innolla Hakan riveihin.
– Tosi hyvät fiilikset. Pitkään puntaroin tätä ja päätin siirtyä lopulta Hakaan. Viime kerrasta jäi ihan hyvä kuva, vaikken ehtinyt pelata kuin muutaman harjoitusottelun, 25-vuotias peluri valottaa Hakan kotisivuilla.
Myös muita vaihtoehtoja oli mietinnässä
Luokkalalle olisi ollut muitakin ottajia, mutta lopulta päätös kallistui Hakaan. Joukkueen menestysmahdollisuudet painoivat kupissa tulevaa osoitetta valittaessa.
– Olen puhunut päävalmentaja Juho Rantalan kanssa paljon viimeisen kuukauden aikana ja hän sai minut vakuuttuneeksi.
– Ensi kauden ehdottomana tavoitteena on liiganousu. Sitä lähdemme ihan ehdottomasti hakemaan ja halusin voittavaan joukkueeseen, joka taistelee noususta. Meillä on mielestäni siihen hyvät mahdollisuudet, sillä joukkueeseen on tullut hyviä vahvistuksia. Pelaajat täydentävät toisiaan ja viime aikoina on tehty paljon hyviä sopimuksia.
Luokkalasta Haka saa keskikentän pohjalle kovaotteisen, mutta taitavan taistelijan.
– Rakentelen keskikentän pohjalta peliä ja toimin puolustuksen apuna. Pelaan kovaa ja olen vahva kaksinkamppailuissa, Luokkala kertoo.
Luokkalan sopimuksen myötä Hakalla on nyt koossa yhteensä 20 pelaajasopimusta ensi kaudeksi.
Viime kaudella niukasti liiganoususta jäänyt Haka kuulunee tulevallakin kaudella Ykkösen suurimpiin voittajasuosikkeihin.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas