Skotlannissa, Tanskassa ja Ruotsissa ammattilaisena pelannut hyökkääjä Jukka Santala, palaa vuoden tauon jälkeen takaisin PK-35 Vantaan riveihin.

Viime kaudella mies pelasi KTP:n paidassa Kakkosessa. Kaudella 2012 Santala viimeisteli yhdeksän maalia PK:lle Ykkösessä, ollen samalla joukkueen paras maalintekijä.

Tänä vuonna 29 vuotta täyttävä raamikas maalintekijä solmi PK-35 Vantaan kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.

-Tosi kliffat fiilarit sopimuksesta sekä paluusta Vantaalle. Joukkueessa on hyviä kundeja ja on kiva päästä laihduttamaan, vaikka ulkona paukkuu pakkanen ja on todella pimeää! Kunhan muistaa ottaa d-vitskut purkista niin jaksaa painaa hommia läpi fyysisen pre-seasonin hymyissä suin, Santala veistelee Ykkösen kotisivuilla.

– Hän on tuttu mies toissa kaudelta, eli tiedämme mitä häneltä odottaa. Hän tekee treeneissä kovasti töitä sekä asettaa itselleen riman korkealle. Viime kaudella hän koki pahan loukkaantumisen, mutta toipui siitä hyvin ja pääsi jo syksyllä tekemään tuhoja. Uskon, että hyvän talviharjoittelun jälkeen, häneltä tullaan näkemään hyviä otteita kentällä, mikä tulee auttamaan joukkuetta kohti yhteisiä tavoitteita, PK:n apuvalmentaja Ilir Zeneli kommentoi.

Runsaasti kokemusta myös ulkomailta

Santala debytoi pääsarjassa vuonna 2003 FC Jokereiden riveissä, mistä matka jatkui HJK:n kautta Glasgow Rangersin riveihin. Tähänastisen uransa yksi parhaimmista kausista osui vuoteen 2006, jolloin maaliverkot heiluivat tiuhaan tahtiin tanskalaisen FC Nordsjaellandin riveissä.

Tanskassa vietettyjen vuosien jälkeen ura jatkui Ruotsin puolella Mjällby AIF:n riveissä, minkä jälkeen paluu Suomeen ja FC Hakan paitaan tapahtui vuonna 2010. Kyseisen kauden jälkeen, Ykkösen otteluita Santalalle on kertynyt 54 joissa maaleja on syntynyt kiitettävät 24 kertaa.