Arsenal perustaa sisarseuran Pohjois-Amerikan MLS-sarjaan?

Brittilehti The Sunin mukaan Valioliigaa johtavan Arsenalin pääomistaja Stan Kroenke suunnittelee brändille sisarseuran perustamista MLS-sarjaan.
Kroenken, joka omistaa jo MLS-seura Colorado Rapidsin, kerrotaan havittelevan toista lisenssiä itselleen ja hän olisi perustamassa Los Angelesiin uutta seuraa, joka kulkisi nimellä ”LA Gunners”.
Los Angelesista tulee jo entuudestaan yksi MLS-seura, LA Galaxy. Kalifornian osavaltiosta tulee lisäksi myös kaksi muuta seuraa – San Jose Earthquakes sekä Chivas USA.
”Eurooppalaisen” jalkapallon suosio kuitenkin lisääntyy monissa osissa USA:ta, johtuen pitkälti latinoväestön osuuden kasvamisesta. Kalifornian väestöstä lähes kolmasosa on äidinkieleltään espanjalaisia.
Manchester City näytti tietä
MLS-sarjaan saadaan jo brittiseuran sisarseura kaudelle 2015, kun Manchester Cityn ja New York Yankeesin yhdessä perustama New York City FC aloittaa pelinsä sarjan 20. joukkueena.
MLS-sarjassa on tällä hetkellä 19 seuraa ja se laajenee vuonna 2015 myös toisella seuralla, kun floridalainen Orlando City SC aloittaa sarjassa.
Sarja on laajenemassa myös toisaalla. Kuusi kautta urallaan LA Galaxyssa pelannut ja viime kauteen pelaajauransa lopettanut David Beckham onmediatietojen mukaan yhtenä osakkaana perustamassa uutta lisenssiseuraa Miamiin, josta tulisi sarjan 22:s joukkue. Se aloittaisi sarjassa aikaisintaan vuonna 2016.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- GdS: Luis Enrique pyytää Napolia odottamaan – herättänyt kiinnostusta myös muissa suurseuroissa
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- Qatarin MM-kisojen lahjusskandaalista ensimmäinen syyte Ranskassa
- Lionel Messi sai haltuunsa jalkapallon halutuimman ennätyksen – saavutuksen taustalla muutos huippujalkapalloilun luonteessa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- Bundesliigan mestaruuden voittanut Bayern München antoi potkut toimitusjohtajalleen ja jalkapallojohtajalleen
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?
- PSG:n maalivahti Sergio Rico vakavassa onnettomuudessa – kiidätettiin tajuttomana sairaalaan
- Lionel Messi vei PSG:n mestaruuteen ja ylsi kahteen uskomattomaan ennätykseen – rikotaanko näitä koskaan?
- Bayern-legenda Thomas Müller teki Bundesliigan historiaa