Arsenal perustaa sisarseuran Pohjois-Amerikan MLS-sarjaan?
Kuva: Getty Images
Brittilehti The Sunin mukaan Valioliigaa johtavan Arsenalin pääomistaja Stan Kroenke suunnittelee brändille sisarseuran perustamista MLS-sarjaan.
Kroenken, joka omistaa jo MLS-seura Colorado Rapidsin, kerrotaan havittelevan toista lisenssiä itselleen ja hän olisi perustamassa Los Angelesiin uutta seuraa, joka kulkisi nimellä ”LA Gunners”.
Los Angelesista tulee jo entuudestaan yksi MLS-seura, LA Galaxy. Kalifornian osavaltiosta tulee lisäksi myös kaksi muuta seuraa – San Jose Earthquakes sekä Chivas USA.
”Eurooppalaisen” jalkapallon suosio kuitenkin lisääntyy monissa osissa USA:ta, johtuen pitkälti latinoväestön osuuden kasvamisesta. Kalifornian väestöstä lähes kolmasosa on äidinkieleltään espanjalaisia.
Manchester City näytti tietä
MLS-sarjaan saadaan jo brittiseuran sisarseura kaudelle 2015, kun Manchester Cityn ja New York Yankeesin yhdessä perustama New York City FC aloittaa pelinsä sarjan 20. joukkueena. MLS-sarjassa on tällä hetkellä 19 seuraa ja se laajenee vuonna 2015 myös toisella seuralla, kun floridalainen Orlando City SC aloittaa sarjassa. Sarja on laajenemassa myös toisaalla. Kuusi kautta urallaan LA Galaxyssa pelannut ja viime kauteen pelaajauransa lopettanut David Beckham onmediatietojen mukaan yhtenä osakkaana perustamassa uutta lisenssiseuraa Miamiin, josta tulisi sarjan 22:s joukkue. Se aloittaisi sarjassa aikaisintaan vuonna 2016.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa