Venäjän suurseuraa rankaistiin jälleen rasismista
Euroopan jalkapalloliitto UEFA on rankaissut Venäjän jalkapallon mahtiseuraa CSKA Moskovaa seuran kannattajien rasistisesta käytöksestä. Joukkue joutuu pelaamaan seuraavan kansainvälisen kotiottelunsa tyhjällä stadionilla. Lisäksi seuralle mätkäytettiin 50 000 euron sakot.
CSKA Moskova sai kielteistä julkisuutta jo marraskuussa, kun sen kannattajat huutelivat rasistisia viisuja Manchester Cityn norsunluurannikolaiselle keskikenttäpelaajalle Yaya Tourelle. Tuolloin se määrättiin pelaamaan seuraava europeli osittain suljetun katsomon edessä.
Kuitenkin myös joulukuisessa Mestarien liigan vierasottelussa Viktoria Plzeniä vastaan samoilta kannattajaryhmältä kuultiin jälleen useita rasistisia elkeitä sekä nähtiin äärioikeistolaisia symboleja. Näin fanien toistuvasta rasistisesta käytöksestä määrättiin rangaistus kovennettuna.
CSKA Moskova jäi Mestarien Liigan lohkossaan Bayern Münchenin, Manchester Cityn ja Viktoria Plzenin jälkeen neljänneksi. Siten se pelaa europelejä aikaisintaan ensi syksynä. Tällä hetkellä joukkue on Venäjän sarjassa viidentenä.
Manchester Cityn supertähti Toure oli täysin raivoissaan marraskuisen tapauksen johdosta. Hän onkin ehdottanut, että tummaihoiset pelaajat voisivat boikotoida Venäjällä pelattavia jalkapallon MM-kisoja vuonna 2018.
Samassa yhteydessä UEFA langetti osittaisen stadionin sulkemismääräyksen Serbian alle 21-vuotiaiden maajoukkueelle sekä kyproslaiselle Apollon Limassolille. Myös näiden kotiotteluissa on kuultu ns. ”apinachänttejä”.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi
- Maalinteossa onnistunut MM-puolustaja tarttui Bayernin haaviin – parhaat pelivuodet ovat vielä edessä päin
- Virallista: Julian Nagelsmann eroaa – Jürgen Klopp korvaajaksi?
- Haastattelu: TPS:n urheilujohtaja Kasper Hämäläinen etsii hyökkääjiä kesän siirtoikkunassa
- Algerian ykköstähti Riyad Mahrez lopettaa maajoukkueuransa
- Marko Arnautović lopettaa maajoukkueuransa – Itävallan pelaajat kyynelehtivät ”liikuttavan” puheen aikana
- UEFA ei seuraa FIFA:n mallia uuden kohusäännön kanssa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Bild: Julian Nagelsmann eroaa – selitykset eivät kelvanneet Saksan futispomoille
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta