Ykkösen JIPPO vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Vakuuttanut tammikuun aikana”
Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä pelaava JIPPO solmi perjantaina pelaajasopimuksen maalivahti Jussi Nevalaisen, 24, kanssa.
Juukalaislähtöisen Nevalaisen kasvattajaseura on Juuan Palloseura, josta tie vei Kolmosen Joensuun Palloseuraan kaudeksi 2008. JoPS:ssa vierähti yhteensä kuusi kautta, ja nyt mies hakee uusia haasteita uralleen.
– Mielestäni meillä on Nathan Stockien kanssa hyvä kilpailutilanne, sparraamme toisiamme ja kehitymme siinä varmasti molemmat. Tavoitteena on tulla JIPPOon nimenomaan pelaamaan, ja sitä varten työnteko jatkuu. Joukkue on erittäin hyvähenkinen, on mukava tulla mukaan tähän porukkaan, pelaaja kertoi JIPPOn kotisivuilla.
Nevalainen on tuttu mies monelle seuran pelaajalle entuudestaan, onhan mies harjoitellut joukkueen mukana useana vuonna ja ollut myös muutamissa otteluissa lainasopimuksella mukana.
Tänä vuonna Nevalainen on ollut seuran mukana jo koko tammikuun. Päävalmentaja Mika Lähderinne on ollut tyytyväinen näkemäänsä.
– Nevalainen on vakuuttanut minut tammikuun aikana. Hän on paikallinen maalivahti, jonka kanssa jatkamme nyt työntekoa kohti kesää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille