FC Inter saa tutun puolustajan takalinjoilleen – lisäpelaajia vielä haussa
Kuva: Juha Tamminen
Viime kauden FC Lahdessa Veikkausliigaa pelannut Joni Aho palaa Turkuun ja FC Interin joukkueeseen, Inter kertoo tiedotteessaan. 27-vuotias puolustaja on allekirjoittanut seuran kanssa yksivuotisen pelaajasopimuksen.
Inter-kasvatti Aho pelasi ennen Lahden vuottaan yhteensä seitsemän kautta Interin edustusjoukkueessa ja oli mukana voittamassa niin Veikkausliigan kuin Suomen Cupinkin.
Interin päävalmentaja Job Dragtsma näkee vuodet Interissä Ahon etuna verrattuna muihin kandidaatteihin.
– ”Kiiko” tietää pelitapamme jo entuudestaan, jolloin aikaa ei tarvitse käyttää sen opettamiseen. Liigan alkuun on kuitenkin enää kuukausi, joten valmistautumisaikaa ei ole hukattavaksi, Dragtsma muistuttaa.
Vain yhden pelin päässä 200 liigaottelun rajapyykin rikkomisesta oleva Aho on pelannut viime kausina sekä topparina että laitapuolustajana. Dragtsman mukaan ”Kiiko” vahvistaakin joukkuetta erityisesti monipuolisuudellaan.
– Joni pystyy pelaamaan kaikilla puolustuksen pelipaikoilla ja tarvittaessa myös keskikentän puolustavassa roolissa. Hänen siirtonsa myötä joukkueestamme tulee vähemmän haavoittuvainen ja pystymme saamaan jalkeille varmemmin hyvän aloituskokoonpanon, päävalmentaja arvioi.
Aho on Interin neljäs pelaajahankinta tulevalle kaudelle. Aiemmin joukkueeseen ovat liittyneet puolustajat Mathias Lindström ja Stefan Marinkovic sekä hyökkäyspään Mika Ojala. Dragtsman mukaan Interiin saattaa edelleen olla tulossa lisää pelaajia.
– Otteluohjelma on kauden aikana muutamaan otteeseen jälleen melko raskas, jolloin joukkueessa täytyy olla määrällisesti riittävästi pelaajia näistä tilanteista selviämiseen, Dragtsma perustelee.
Suomen A-maajoukkuetta kolme kertaa edustanut Aho on Interin kokoonpanossa ensimmäisen kerran lauantaina, jolloin joukkue kohtaa harjoitusottelussa FC Viikingit. Pelipaitaansa Aho saa jo aiemmilta Inter-kausilta tutun numeron 14.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä