Huuhkaja-luotsi: ”Toivon futisjunnujen harrastavan myös muita lajeja”
Suomen olympiakomitea järjesti keskiviiikkona keskustelutilaisuuden, missä paikalla oli kuuden eri palloilulajin maajoukkuepäävalmentajat.
Paikalla olivat Henrik Dettmann (koripallo), Petri Kettunen (salibandy), Mixu Paatelainen (jalkapallo), Tuomas Sammelvuo (lentopallo) ja Erkka Westerlund (jääkiekko).
Mukana keskustelemassa oli myös Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Kojonkoski.
Keskustelun johtoajatukseksi nousi monipuolisuus nuorten urheilijoiden harjoittelussa. Mixu Paatelainen otti voimakkaasti kantaa monipuolisen lajivalikoiman puolesta.
– Toivon, että nuoret jalkapalloilijat harrastavat paljon kaikkia lajeja. Suuri kysymys on se, missä vaiheessa erikoistutaan. Mutta oli se laji mikä tahansa, aina tarvitaan monipuolisuutta, Paatelainen kommentoi Basket.fi-sivuston mukaan.
– Taito on opittava varhaisessa vaiheessa. Palloa on alettava kesyttämään jo viiden-kuuden vuoden iässä. Mutta ei se tarkoita sitä, ettei siinä jäisi muille lajeille aikaa, Paatelainen korosti.
Perusaatokset samassa linjassa myös muilla
Susijengi-luotsi Dettmann ja suuren juniorilajin Salibandyn maajoukkueluotsi Kettunen olivat Paatelaisen kanssa samoilla linjoilla. – Lapsella on oltava paljon vaihtoehtoja. Lapsella on oikeus valita mitä lajia hän haluaa harrastaa, Dettmann linjasi. – Monipuolisuuden ylläpito on koko suomalaisen urheilun etu. Pallopelit eivät ole mikään muusta urheilusta irrallinen saareke. Lapsen pakottaminen johonkin tiettyyn lajiin on jopa kehitykselle haitallista, Kettunen muistutti.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen