Jaro kiinnitti kaksi ulkomaalaisvahvistusta: ”Todella taitava ryhmä kasassa”
Kuva: Getty Images
Veikkausliiga-seura Pietarsaaren Jaro tiedotti torstaina että puolustaja Aubrey David ja keskikenttäpelaaja Peter Opiyo vahvistavat jatkossa punapaitoja.
Trinidad&Tobagon maajoukkuepuolustaja David saapui Pietarsaareen helmikuun lopulla ja onnistui vakuuttamaan valmennusjohdon testijakson aikana. Kotimaassaan 23-vuotias David on edustanut Caledonia-joukkuetta useamman vuoden ajan.
Lähes 190-senttinen laitapuolustaja on käynyt läpi myös Trinidad&Tobagon nuorisomaajoukkueet, joissa maaotteluita on kertynyt tilille lähes 50. David on pelannut myös kaksi kertaa nuorten MM-kisoissa. Viimeksi vuonna 2009 mies edusti maataan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. A-maaotteluita on tilille kertynyt jo 16.
– Kiitän Jumalaa tästä tilaisuudesta. Yhdestä haaveestani on tullut totta. Odotan innolla sarjan alkamista, sillä meillä on todella taitava joukkue kasassa, David toteaa Jaron kotisivuilla.
Davidin sopimus on voimassa tulevan kauden.
Kenialainen keskikenttämies ansaitsi niin ikään sopimuksen
Opiyo puolestaan tuli Pietarsaareen viime maanantaina. Kenian maajoukkueen keskikenttäpelaaja on pelannut koko uransa kotimaassaan. Opiyo on tällä kaudella edustanut nairobilaista A.F.C. Leopards-joukkuetta ollen yksi seuransa tärkeimmistä pelaajista. Leopards on voittanut Kenian mestaruuden 13 kertaa. Kenian maajoukkueessa 21-vuotiaalle on pelejä kertynyt toistakymmentä. Viime MM-karsinnoissa Opiyon tilille merkattiin 4 ottelua. – Euroopassa pelaaminen on ollut haaveeni pienestä asti. Tämä on ensimmäinen askel, mutta tavoitteet ovat vieläkin korkeammalla. Olen todella iloinen tästä tilaisuudesta, Opiyo kertoo. Opiyon sopimus kattaa kaudet 2014 ja 2015.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman