JJK:n tärkeä taustamies VPS:n joukkoihin
Kuva: Juha Tamminen
JJK:n valmennuspäällikkönä toiminut Ville Priha jatkaa uraansa samoissa tehtävissä VPS:n organisaatiossa.
Jyväskyläläiseura ilmoitti aiemmin, että Prihan sopimus on purettu yhteisymmärryksessä. Nyt pesti VPS-junioreiden valmennuspäällikkönä löytyi seurasta, jossa hän pelasi vuodet 1997-2002 ja 2005.
– Sydämeni sykkii VPS:lle ja Vaasalle. Minulla on lämmin ja pitkä suhde seuraan pelivuosista lähtien. Täällä on vahva jalkapallokulttuuri. Myös vaimoni on kotoisin Vaasasta, Priha tunnelmoi seuran verkkosivuilla.
Prihan aikaansaannokset Jyväskylässä tekivät vaikutuksen VPS-junioreiden hallituksen jäseneen Tero Koskelaan.
– Ville teki Jyväskylässä systemaattista työtä pelaajakehityksen eteen tiiviissä yhteistyössä edustusjoukkueen kanssa. JJK:ssa hän yhtenäisti seuran valmennuksen luoden yhdessä valmentajien kanssa harjoituspankit ja seuran sisäisen koulutusjärjestelmän, Koskela käy läpi.
– Seuraan luotiin valmennuslinjaus ikäkausisuunnitelmineen, pelaajakohtaiset arvioinnit ja suunnitelmat ja jatkuva valmentajien sparrauksen ja kehittämisen malli. Odotamme innoissamme näiden asioiden kehittymistä myös meillä, Koskela linjaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti