Suomalaispuolustajalle avausosuma Liettuan pääsarjassa
22-vuotias suomalaistoppari Samu Nieminen siirtyi kaikessa hiljaisuudessa maaliskuun alussa Liettuan pääsarjaseuraan FK Kruoja Pakruojisiin. Tänään Nieminen sai tuulettaa ensimmäistä maaliaan Kruojan paidassa.
Kruoja kaatoi sunnuntaina kotikentällään Dainava Alytusin maalein 4-0. Jyväskyläläislähtöinen Nieminen vastasi Kruojan avausmaalista jo yhdeksännellä peliminuutilla. Suomalaisen avausosuma ulkomailla syntyi päällä kulmapotkutilanteesta.
JJK-kasvatti Nieminen on pelannut kaikissa Suomen ikäkausimaajoukkueissa. Veikkausliigassa Nieminen on pelannut 54 ottelua ja tehnyt yhden maalin, mutta JJK:n pudottua viime kauden päätteeksi pääsarjasta edessä oli uusien haasteiden etsintä.
FK Kruoja on kolmen ottelukierroksen jälkeen Liettuan sarjassa sijalla 2. Alkukauden saldona on kaksi voittoa ja yksi tasapeli. Edellä on vain Liettuan suurseura Zalgiris.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Antonio Conte haluaa palata valmentamisen pariin – apuvalmentaja otti kantaa huhuihin: ”Voisi olla sopiva projekti”
- Jättiyllätys Romanian Cupissa – alasarjaseura eurokentille
- Luis Enriquen päätös puhutti: ”Minulle ei kerrottu, että tämä oli hänen viimeinen kotiottelunsa”
- Ilmari Niskanen jatkaa Englannissa: ”Haluamme rakentaa joukkueen hänen kaltaisten ihmisten ympärille”
- Bild: Avainpelaaja jättämässä Bayer Leverkusenin kesällä
- Bayern-tähdet haluavat Thomas Tuchelin jäävän joukkueen valmentajaksi
- Virallista: Tässä on Olivier Giroudin uusi seura
- Kaan Kairisen loukkaantumisesta synkkä arvio
- PSG kiinnostunut tähtiluokan kilpailuttajasta Gianluigi Donnarummalle
- Bild: Julian Nagelsmann teki kovan ratkaisun – konkari ei mahdu Saksan EM-kisajoukkueeseen

- José Mourinho saattaa siirtyä Turkkiin: ”Jos voitan vaalit, tuon hänet joukkueen päävalmentajaksi”
- Olivier Giroud vahvisti suuren päätöksensä
- Argentiinalaisluotsi saamassa potkut Saudi-Arabiasta – herätti heti AC Milanin kiinnostuksen