Viikinkien maalivahti siirtyy Ruotsiin: ”Annan koko ajan näyttöjä isommille seuroille”
Kuva: Getty Images
Ykkösessä pelaavan Viikinkien maalivahti Sam Jammeh, 22, siirtyy pelaamaan Ruotsiin, aluksi kolmen kuukauden sopimuksella Division 5:ssa pelaavan Ängebäck BK:n riveihin.
Jammeh on Viikinkien oma kasvatti. Viime kaudella hän pelasi vuosaarelaisjoukkueen riveissä kolme peliä Ykkösessä. Jammeh kuuluu myös Gambian A-maajoukkueen rinkiin. Nyt ura jatkuu Ruotsissa.
– Minulla on sovittuna kolmen kuukauden sopimus Ängebäckin kanssa kanssa. Annan siellä koko ajan näyttöjä isommille seuroille ja tavoite on kesällä siirtyä sitten ylemmäksi, Jammeh kertoo Viikinkien kotisivuilla.
Jammehista on tällä hetkellä jo moni ylemmän tason seura kiinnostunut, mutta ura Ruotsissa alkaa Ängebäckin riveissä.
– Hieman haikea olo tietysti jättää Viikingit. Meillä on tänä vuonna huikea porukka kasassa. Tämä on kuitenkin osa tätä lajia, pelaajia tulee ja pelaajia lähtee, Jammeh jatkoi.
– Oma seurani Suomessa on kuitenkin Viikingit ja siellä haluan pelata, kun Suomeen joskus palaan. Viikingeillä olen kiitollinen, että olen saanut olla mukana ja päässyt pelaamaan täällä myös Ykkösen pelejä, Jammeh sanoo.
Jammeh matkaa Ruotsiin jo keskiviikkona.
– Innolla ja mielenkiinnolla odotan tätä muuttoa yksin ulkomaille. Hyviä kokemuksia tulee ihan varmasti ja toivotaan, että pelit lähtevät sujumaan hyvin. Sen jälkeen kaikki on mahdollista, Jammeh toteaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Yhdysvallat jatkoon MM-kisoissa – ykköstykki katseli punaista
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon
- MM-jymypaukku lipui Kongon käsistä – Harry Kane ampui Englannin neljännesvälieriin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- LIVESEURANTA: Englanti jatkaa MM-neljännesvälieriin! Harry Kane nousi sankariksi
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Erling Haalandin viime hetken maali jäi ärsyttämään vastustajan leirissä – ”Juuri niin tänään kävi”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”